Uutta alkaa, vanhaa päättyy: muusikkojen koottuja vuodenvaihteen kuolinilmoituksia

Kriitikkojen suosiota nauttinut edesmennyt rap-artisti MF Doom vuonna 2010. CC-BY The Arches

Kitaristi Alexi Laiho kuoli kotonaan Helsingissä joulukuun lopussa 41 vuoden iässä. Hänet tunnettiin perustamansa metalliyhtye Children of Bodomin kitaristina, laulajana ja laulunkirjoittajana. Vuosina 1993–2019 toiminut Children of Bodom kuuluu parhaiten kansainvälisesti menestyneisiin suomalaisyhtyeisiin, ja Laiho oli päässyt useiden musiikkilehtien parhaiden rock- ja heavy metal -kitaristien listauksiin. Laiho oli kärsinyt viime vuodet terveysongelmista; tarkkaa kuolinsyytä ei toistaiseksi ole julkistettu.

Brittiläis-kiinalainen pianisti Fou Ts’ong (vaihtoehtoinen kirjoitustapa Fu Cong) kuoli 86 vuoden iässä joulukuun 28. päivä 2020 covid-19–tautiin. Hän oli yksi ensimmäisistä kansainvälistä uraa tehneistä kiinalaisista klassisista muusikoista ja nousi pianistipiirien tietoisuuteen voitettuaan kolmannen palkinnon sekä Puolan radion palkinnon vuoden 1955 Chopin-kilpailussa Varsovassa. Fou asui Isossa-Britanniassa vuodesta 1956 alkaen, kiertäen Eurooppaa ja Yhdysvaltoja konserttipianistina ja kamarimuusikkona ja saaden Scarlatti-levytyksestään Grammy-ehdokkuuden. Muun muassa Lang Lang on pitänyt Fouta esikuvanaan.

Rap-artisti MF Doom, oikealta nimeltään Daniel Dumile, kuoli 49 vuoden iässä 31. lokakuuta 2020. Hänen kuolemastaan ilmoitettiin vasta 31. joulukuuta 2020, vailla mainintaa kuolinsyystä. Lontoossa syntynyt ja New Yorkissa varttunut MF Doom tunnettiin ennen kaikkea esiintyessään käyttämästään metallinaamiosta. Hän nautti vaihtoehtoisen ja kokeellisen hip hopin piireissä suurta arvostusta ja tunnettiin ennen kaikkea yhteistyöalbumeistaan mm. Danger Mousen ja Madlibin kanssa.

Viulisti Ivry Gitlis kuoli 98 vuoden iässä 24. joulukuuta 2020. Israelissa ukrainanjuutalaisille vanhemmille syntynyt Gitlis opiskeli Pariisin konservatoriossa, muutti ennen toista maailmansotaa Englantiin ja soitti brittiläisten orkesterien solistina. Gitlis muutti 1950-luvulla Yhdysvaltoihin ja myöhemmin takaisin Ranskaan, konsertoiden uransa aikana muun muassa Wienin, New Yorkin, Berliinin ja Lontoon filharmonikkojen solistina.

Ranskalainen jazzpianisti ja säveltäjä Claude Bollinger kuoli 90 vuoden iässä 30. joulukuuta 2020. Bollinger aloitti ammattiuransa 16-vuotiaana ja perusti 26-vuotiaana oman, 2000-luvulle saakka toimineen big bandin, jossa useat ranskalaiset jazz-ammattilaiset soittivat jossain vaiheessa uraansa. Bollinger tunnetaan ennen kaikkea ranskalaisten laulajien, muun muassa Brigitte Bardot’nJuliette Grecon ja Henri Salvadorin sovittajana ja orkesterinjohtajana, sekä elokuvamusiikin säveltäjänä.

Säveltäjä Paul-Heinz Dittrich on kuollut 28. joulukuuta 90 vuoden iässä. Dittrich kuuluu tunnetuimpiin itäsaksalaisiin säveltäjiin ja oli 1970- ja -80-luvuilla arvostettu modernisti molemmilla puolilla rautaesirippua, vieraillen Pariisin IRCAM:ssa ja toimien vierailijaprofessorina mm. San Diegon, Kölnin, Jerusalemin ja Moskovan yliopistoissa. Dittrichin yli 100 teoksen tuotanto käsittää orkesteri- ja kamarimusiikkia, runoihin sävellettyä laulumusiikkia ja elektroakustisia teoksia.

Brittiläinen laulaja, kitaristi ja laulunkirjoittaja Gerry Marsden kuoli 79 vuoden iässä 3. tammikuuta 2021. Marsden tunnetaan Gerry and the Pacemakers -yhtyeestään, jota pidetään toiseksi kuuluisimpana liverpoolilaisena yhtyeenä The Beatlesin jälkeen. Molemmilla yhtyeillä oli sama manageri ja tuottaja. Gerry Marsdenin laulama versio kappaleesta You’ll Never Walk Alone tunnetaan Liverpoolin jalkapallojoukkueen tunnuslauluna.

“Portugalin Sinatraksi” ja “Lissabonin ääneksi” kutsuttu laulaja Carlos do Carmo kuoli 81 vuoden iässä 1. tammikuuta 2021. Hänet tunnettiin kotimaansa fado-tyylin tähtenä. 1970-luvulla suosionsa huipulla ollut do Carmo otti fadoonsa vaikutteita myös mm. ranskalaisesta ja amerikkalaisesta viihdemusiikista sekä brasilialaisesta bossa novasta, ja konsertoi Royal Albert Hallin ja Pariisin Olympian kaltaisille suurille saleille. do Carmo palkittiin elämäntyöstään Grammy-palkinnolla vuonna 2014.

Jazzbasisti Eugene Wright kuoli 97 vuoden iässä 30. joulukuuta 2020. Hänet tunnettiin etenkin Dave Brubeckin kvartetin kontrabasistina; Wright soitti yhtyeessä vuosina 1958–68 ja muun muassa jazzhittien Take Five ja Blue Rondo à la Turk levytyksillä. 1970-luvulla hän soitti pianisti Monty Alexanderin triossa ja toimi myöhemmin Cincinnatin yliopiston jazzosaston johtajana.