Via Crucis toteutetaan tänä vuonna oopperavoimin

Jeesuksen roolin esittää tänä vuonna baritoni Waltteri Torikka.

Teoksesta ei tehdä oopperaa, mutta musiikkia lisätään mukaan.

Joka vuosi Helsingissä järjestettävä pääsiäiskuvaelma Via Crucis toteutetaan tänä vuonna oopperavoimin. Teoksen ohjaa oopperaohjaajana tunnettu Ville Saukkonen ja käsikirjoitus on Veli-Pekka Hännisen tekemä.

Päärooleissa nähdään useita oopperalaulajia. Juudaksen roolia näyttelee baritoni Hannu Niemelä, Jeesuksen äitiä Mariaa sopraano Johanna Tuomi. Pilatuksen roolin esittää baritoni Sauli Tiilikainen ja Herodeksen mezzosopraano Päivi Nisula. Pietarina nähdään baritoni Jouni Bäckström ja ylipappi Kaifaksena tenori Petri Bäckström. Pääosassa Jeesuksena nähdään tänä vuonna baritoni Waltteri Torikka. Jeesuksen pääroolia ovat aiemmin Via Cruciksessa esittäneet monenlaiset näyttelijät, viime vuonna sen esitti laulaja-näyttelijä Maria Ylipää.

Via Cruciksen tekijöiden mukaan musiikkia on haluttu käyttää tänä vuonna enemmän mukana, mutta teosta ei lauleta läpi.

”Sinne lisätään jonkun verran virsiä tai hengellisiä lauluja, mutta teos ei muutu oopperaksi”, kommentoi Via Cruciksen tuottaja Milla Tommila. ”Kappaleita ei ole vielä päätetty, harjoitusten alkaessa sitten katsomme mikä istuu kullekin laulajalle ja teokseen.”

Jeesuksen viimeisiä hetkiä kuvaava Via Crucis alkaa pääsiäislauantaina 31.3. kello 21 Kaisaniemen puistossa. Vaelluksen reitti kulkee Suomen Pankin kautta Tuomiokirkolle, jossa se päättyy. Via Crucis nähdään Helsingissä nyt 23. kerran.