Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU vaatii tapahtumanjärjestäjille erityistukea festivaaliperuutusten vuoksi

Ilosaarirock 2019 © Antti Pitkäjärvi

Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU sekä sen kattojärjestö Akavan Erityisalat toivovat valtion ja kuntien tarjoavan taloudellista tukea peruuntuneille isoille kulttuuritapahtumille sekä peruutusten vuoksi työtä vaille jääneille freelancereille.

“Monia isoja tapahtumia on valmisteltu jo vuosi ja kuluja on ehtinyt syntyä valtavasti. Tapahtumien peruunnuttua viime hetkillä tulot jäävät saamatta”, sanoo Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestön TAKUn toiminnanjohtaja Nea Leo. “Valtaosa tapahtumista on taloudellisesti kannattavia ja menestyneitä, joten olisi järjetöntä antaa niiden ajautua konkurssiin poikkeustilanteen aiheuttaman, pitkän mutta kuitenkin väliaikaisen taloudellisen ahdingon takia. 

Leo muistuttaa myös festivaalien työllistävän kulttuurialan freelancereita, joiden ansioista huomattava osa kertyy kesältä. “Monelle freelancerille kesän tapahtumat ovat vuoden kiireisintä aikaa ja kesällä kerätyillä tuloilla selvitään hiljaisempien aikojen yli. Nyt hiljaisempi aika venyy monella käytännössä vuoden mittaiseksi.”

TAKU vaatii valtiota ja kuntia turvaamaan tapahtumien peruuntumisesta aiheutuvia tappioita, tukemaan irtisanomisuhan alla olevan henkilöstön palkanmaksua, tukemaan taiteilijoiden jo avatun tukihaun lisäksi myös tuottajia ja muita kulttuurialan keikkatyöläisiä, sekä turvaamaan itsensätyöllistäjien asema lainsäädännössä.