Saariaho kylässä Tampereella: viikko huipentuu Suomen-ensiesitykseen

© Maarit Kytöharju

Tampere-talo järjestää 1.-10.3. nykymusiikkitapahtuman Kylässä Kaija Saariaho, jonka päävieraana, nimensä mukaisesti, on luultavasti kansainvälisesti tunnetuin elävä suomalaissäveltäjä Kaija Saariaho. Pääosassa on kaksi Saariahon musiikin ympärille rakentuvaa konserttia, joista jälkimmäinen, 10.3. tapahtuman päättävä La Passion de Simone –oratorio esitetään ensi kertaa Suomessa neljän laulajan ja kamariorkesterin ensemblekoossa. Esiintyjinä on kamariorkesteri Avanti! sekä pariisilainen La chambre aux échos -musiikkiteatteriryhmä, jonka perustaja, Saariahon poika Aleksi Barrière, on ohjannut teoksen Tampereen-esityksen.

Kahden konsertin lisäksi nähdään ja kuullaan Barrièren niin ikään ohjaama ja ranskalaislaulajatar Marianne Seleskovitchin tähdittämä Give Me a Few Words -esitys sekä uuden pianomusiikin ilmaiskonsertti 12 kantaesitystä pianolle. Lisäksi sunnuntaina järjestetään paneelikeskustelu Simone Weilin jäljillä – filosofisia peilauksia. Säveltäjän voi tavata pääkirjasto Metsossa lauantaina 9.3. klo 14.

Muotoilua päivitetty 2.3.2019 klo 15:41.