Miika Ranne valittu Pori Jazzin toimitusjohtajaksi

Miika Ranne. © Jussi Virtanen

Pori Jazzin uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Miika Ranne. 1. lokakuuta festivaaliorganisaation toimeenpanevaan johtoon siirtyvä Ranne on toiminut aiemmin tuottajana media-alalla, viimeisimpänä Yleisradion Luovien sisältöjen suunnittelupäällikkönä.

“Valintaamme vaikutti Ranteen osaaminen suurten ohjelmatuotantojen parissa ja toisaalta hänen verkostoitumiskykynsä ja näyttönsä avoimen tiimijohtamisen kulttuurista”, kertoo tiedotteessa Pori Jazz 66 ry:n hallituksen puheenjohtaja Hannu Jaakkola.

“[Pori Jazz] on onnistunut säilymään kiinnostavana jo yli 50 vuotta hukkaamatta ydintään. Mielestäni Pori Jazzilla on myös eräänlainen sivistystehtävä, jota on tärkeää vaalia”, kommentoi porilaissyntynyt Ranne uutta työnantajaansa.

Edellinen toimitusjohtajavalinta nosti Pori Jazzin otsikoihin alkukesästä, kun festivaali purki tehtävään vastavalitun Aki Ruotsalan työsuhteen hänen kommentteihinsa liittyneen mediakohun vuoksi.