Kapellimestari Simon Rattle siirtyy Lontoosta Müncheniin

Sir Simon Rattle © Oliver Helbig

Brittiläinen kapellimestari Sir Simon Rattle, 65, on nimetty Baijerin radion sinfoniaorkesterin ja kuoron seuraavaksi ylikapellimestariksi vuonna 2023 alkavalle viisivuotiskaudelle. Münchenissä toimivan orkesterin ylikapellimestarin pesti on ollut auki sen edellisen haltijan Mariss Jansonsin kuoltua vuonna 2019. Rattle on toiminut vuodesta 2017 Lontoon sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina, ja niin ikään on ilmoittanut sopineensa viisivuotiskautensa pidennyksestä yhdellä konserttikaudella (2022–23).

Pääsyyksi siirtymiselleen Müncheniin, jossa hän johti ensimmäistä kertaa vuonna 2010, on Rattle ilmoittanut perhesyyt: hänen vaimonsa, mezzosopraano Magdalena Kožená, sekä pariskunnan yhteiset lapset asuvat Berliinissä, jossa Rattle toimi Berliinin filharmonikkojen ylikapellimestarina 2002–2018. “Syyni Münchenin ylikapellimestarin paikan vastaanottamiseen ovat täysin henkilökohtaiset, sillä työskentely kotia lähempänä mahdollistaa minulle olla läsnä lapsilleni”, Rattle kertoo LSO:n tiedotteessa.

Osasyynä muuttoon voivat myös olla brexitin seuraukset, sillä Iso-Britannia ei suostunut myöntämään muusikoille EU:n ehdottamaa 90 päivän erivapautta työviisumista. Rattle on aiemmin puhunut kielteiseen sävyyn Ison-Britannian viime vuonna voimaan tulleesta EU-erosta. Kuitenkin hän mainitsee tiedotteessa “rakastavansa Lontoon sinfoniaorkesteria, pysyvänsä [–] siihen sitoutuneena ja odottavansa innolla yhteistä musisointia pitkälle tulevaisuuteen”. Rattle aiotaan kautensa jälkeen nimetä LSO:n emerituskapellimestariksi.