Eläköön Folk! -gaalassa palkittiin kansanmusiikin ja -tanssin tekijöitä

Suomen Nuorisoseurat ovat palkinneet kansanmusiikin ja -tanssin tekijöitä perinteisesti tammikuisen Folklandia-risteilyfestivaalin aikana, mutta koronavirustilanteen vuoksi palkintojenjako siirtyi 20.2. Tampereella pidettyyn Eläköön Folk! -gaalaan. Samana iltana julkistettiin myös Kaustisen kansanmusiikkijuhlien ensi kesän Vuoden yhtye Maria Kalaniemi & Eero Grundström sekä showcase-yhtyeet Bergå Folk Project, Zäpämmät ja Westward The Light (Skotlanti).

Vuoden Wäinö -palkinnon elämäntyöstä tai taiteellis-pedagogisista ansioista sai mestarikansantanssija Eivor Wallinvirta Helsingistä. Vuoden 2020 kansanmusiikkilevy -palkinto jaettiin kahden levyn kesken – Dantchev:Domainin Say It ja Loimolan Voiman Ruttomužikan kyynäl. Vuoden 2020 tanssiteko on Rami Melingin FolkJam-tunnit, Vuoden ohjaajat 2021 ovat tanssinopettaja Siina Toimela ja muusikko Marko Kotilainen, ja Vuoden nuori pelimanni 2021 on Josefiina Varis. Kanteleliiton Vuoden Kultakantele 2021 -tunnustuksen saa Susanna Heinonen.

Eläköön Folk! -tapahtumaa olivat järjestämässä Nuorisoseurat, Pispalan Sottiisi, Kansanmusiikin ja kansantanssin edistämiskeskus, FolkForum sekä Tampereen kaupunki.