Soivia mattoja ja midihanskoja – uusi teknologia lisää kehollisia musisoinnin tapoja

Jyväskylän yliopiston musiikin tutkijat toteuttivat ääni-installaation Viitasaaren vanhalla yhteiskoululla. © Santtu Paananen

Musiikkikasvatuksen professori Jukka Louhivuori on kiinnostunut teknologian ja kehollisuuden liitosta musiikin soittamisessa ja oppimisessa.

Liike, tilallinen ulottuvuus ja kehollisuus ovat aiheita, joiden yhteydestä musiikkiin on alettu 2000-luvun edetessä puhua yhä enemmän sekä kulttuurisessa keskustelussa että musiikin tutkimuksessa. Itse aihe ei kuitenkaan ole täysin uusi: jo toisen maailmansodan jälkeisessä avantgardessa konserttimusiikkiin yhdistettiin sävelmaailman ulkopuolisia esityksellisiä elementtejä, ja systemaattisen musiikkitieteenkin puolella tutkimusta on tehty jo kaksi vuosikymmentä.

”Musiikkitieteessä oivallettiin 1980-luvulla, että jos haluamme ymmärtää musiikin oppimista, säveltämistä ja improvisointia, tulee meidän ymmärtää, mitä tuolloin tapahtuu ihmisen päässä. Tällöin syntyi kognitiivinen musiikintutkimus. Pian kuitenkin huomattiin, että jos haluamme ymmärtää, miten ihminen hahmottaa maailmaa ja reagoi siihen, täytyy ottaa koko keho huomioon. Silloin musiikintutkijat alkoivat keskittyä myös kehollisuuden ilmenemiseen musiikillisessa toiminnassa. Tämä suuntaus alkoi 1990-luvun lopulla ja on vahvistunut 2000-luvulla”, kertoo Jyväskylän yliopiston musiikkikasvatuksen professori Jukka Louhivuori, joka on ohjannut ja kehittänyt musiikin, taiteiden ja kulttuurin laitoksen liikettä ja musiikkia käsittelevää tutkimusta. Hän antaa hyvinkin konkreettisen esimerkin kehollisuuden ja musiikin yhteydestä: ”Muusikoille tämä on tuttua jo siitä, että kappale menee lihasmuistiin, on niin sanotusti sormissa.”

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

 

Santeri Kaipiainen