Riemu, kaiho ja kauneus: reportaasi Kaustisen kansanmusiikkijuhlilta

Konsta Jylhä -kilpailun voittajayhtye Polenta keikalla ravintolateltta Trokassa. © Risto Savolainen / Kaustinen Folk Music Festival

Kuinka mahtuu lähes kokonaisen elämänsisällön verran yhteen turboahdettuun festivaaliviikkoon? Toimittaja ja pelimanni Santeri Kaipiainen kirjoittaa Kaustisen taiasta.

Lehtien kauhistellessa poikkeuksellisen kylmää heinäkuun alun säätä* suuntasi Perhonjokilaakson maiseman maanantai-iltapäivän pilvisen taivaan alla väkeä sisään Kaustisen kirkonkylän pääpaikoille, musiikkilukion ja peruskoulun väliin viidennenkymmenennentoisen kerran pykätylle aidatulle alueelle. Kättelyt ja halaukset seuraavat toisiaan, ja kuulumisia vaihdetaan, kenties ensi kertaa sitten viime vuoden, tai pidemmänkin ajan takaa. Rupatteluun on vielä hyvin aikaa, sillä viikon alussa ei vielä kovin monella ole kiire – eikä moni edes vielä paikalla – mutta keskittymistä ja energiaa vielä riittää. Niiltä turnauskestävyyttä vasta koetellaankin, jotka aikovat viipyä alueella aina seuraavan sunnuntaiaamun pikkutunneille saakka, kun tanssinopetus ja lastenkonsertit alkavat päivittäin aamukymmeneltä ja viimeiset viralliset ohjelmanumerot päättyvät aamukahden toisella puolen, mikä tarkoittaa lähinnä vain jamien siirtymistä ulkosalle Pelimannitalon punaisten hirsien ja velhonhattua muistuttavan Keskipohjanmaa-areenan väliseen mäkeen, joka tunnetaan kävijöiden keskuudessa vain rinteenä.

Vuorossa ovat Kaustisen kansanmusiikkijuhlat, koko musiikin ja elämän tunteiden kirjo, vailla liioittelua.

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi