Kommentti: Kilpailut – älä ota niitä vakavasti

Kirjoittajaa vaivaa, miksei Yedam Kim päässyt jatkoon. Olisiko neljä eteläkorealaista naista finaalissa ollut joillekin tuomareista jo liikaa? © Heikki Tuuli

En oikeastaan pidä kilpailuista.

Tuo lause pöllähti jostain mieleeni, kun seurasin Maj Lind -pianokilpailun kulkua. Olen itse vannoutunut viulisti, pianokilpailut eivät ole niin mieleeni. Mutta on siinä silti muutakin.

Ensimmäinen syy on ikä. Kilpailut eivät usein hyväksy myöhään kypsyneitä taiteilijoita. Pitää olla valmis heti parikymppisenä, suvereeni virtuoosi, joka vetäisee noin vain niin kamarimusiikin, soolokappaleet kuin konsertotkin. Kolmekymppisiä lähestyvillä alkaa jatkoon pääsyssä jo tulla tukalammat paikat. Yleensä finaaliin otetaan yksi vanhempi kilpailija osoittaakseen, ettei tässä ikärasisteja olla.

Kilpailuista myös uhkaa aina tulla kansallisuuksien kilpailu, ei yksilön taitojen ja ahkeruuden. Ennen media haukkui yleensä aasialaiset soittajat teknisesti taitaviksi, mutta tunteellisesti kylmiksi. Ei tällä kertaa, ainakaan Rondossa. Kertoohan silti eteläkorealaisten huima menestys jostain: yhden maan huomattavasta panostuksesta musiikkikoulutukseen ja nuorten janosta päästä estradeille.

Kilpailijoiden määrä: 37 alkuerissä, 14 välierissä, vain kuusi finaaleissa. Epäreiluahan se on.

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi