Pieni oli kaunista ja tila osa taidetta Ung Nordisk Musikin päätöspäivinä

Islantilaisen Katrin Helga Ólafsdóttirin Runner of the Show esitettiin kuntosalilla. © Markku Uusitalo

Reportaasi: Ung Nordisk Musik 2020 (sekä Tampere Biennale 2.0), Tampere, pe 28. ja la 29.8.2020.

Alkusoitto: Tekemisen meininki

Millainen on säveltäjä ja hänen olemuksensa? Käveleekö valkoinen mies puku päällä aplodien saattelemana sinfoniaorkesterin eteen kumartamaan yhdessä kapellimestarin kanssa, pakerrettuaan yksinään partituurin parissa kammiossaan, ja siirtyen siitä rupattelemaan kuohuviinin ääreen lämpiöön mesenaattiensa ja kulttuurikerman kera? Etenkin matalan hierarkian Suomessa tämä kuva ei todellakaan aina päde – ja ainakin nuorten säveltäjien kohdalla muodostuu stereotyypiksi jotain aivan muuta.

Samoin kuin Sibelius-Akatemia sulautui Taideyliopistoksi yhdessä Kuvataideakatemian ja Teatterikorkeakoulun kanssa, on myös säveltäjien nuori etuvartio kotonaan matalan kynnyksen kokeilunhaluisessa ja poikkitaiteellisessa tekemisessä. Miesten suhteellinen osuus on vähentynyt selkeästi aiemmasta, vaikka he enemmistössä yhä ovatkin. Laajalla kädellä eri musiikkityylien pinnan alla ja päällä pulppuavasta ammentaville taiteilijoille on teosten visuaalinen ja performatiivinen toteuttaminen luontevaa jatketta sille mikä soi; uuden teknologian ja sosiaalisen median omaksuminen on vikkelää, ja habituksessakin on usein samoja eksentrisen dandyilyn ja kirpparikoluamisen tuloksia kuin luovan luokan ikätovereilla – graafikoilla, toimittajilla, kansalaisjärjestöaktiiveilla. Niin, aktivismi; säveltäjät ovat avoimesti vuoropuhelussa yhteiskunnan kanssa, ottavat siihen kriittistä(kin) kantaa ja pyrkivät muuttamaan sitä. Absoluuttisen musiikin käsite on jäänyt historiaan. Eikä tässä ole minulle, vuonna 1988 syntyneelle, mitään vierasta – elän ja hengitän samaa tapaa mieltää ja kokea taiteen tekeminen.

Toki jokainen sukupolvi luo oman kapinansa. Korvat auki –yhdistys rekisteröitiin musiikillisen uudistumisen tarpeeseen vuonna 1977, ja Eero Hämeenniemi, Esa-Pekka Salonen, Jouni Kaipainen sun muut alullepanijat halusivat tuoda modernia kansalle, ummehtuneeksi kokemiensa instituutioiden ulkopuolisia reittejä pitkin. Useat tämän päivän nuorista säveltäjistä yrittävät vuorostaan löytää tekemiseensä päivänpolttavan uuden kulman, samoin kuin heidän ulkomaiset kollegansa.

Yhteinen sävel on luonteva löytää muista Pohjoismaista, samankaltaisista ilmanaloista ja hyvinvointivaltion rakenteista. Ung Nordisk Musik on tuonut pohjoismaisia ja viime vuosina myös virolaisia (ja koska teoshaku on auki myös kyseisissä maissa eläville ulkomaisille säveltäjille, ovat nimet sitäkin kansainvälisempiä) nuoren polven säveltäjiä yhteen jo vuodesta 1946, ja tänä vuonna järjestämisen kiertopalkinto palasi viiden vuoden tauon jälkeen Suomelle.

Järjestämispaikkana oli Tampere, joka on ollut maan voimakkain säveltäjähautomo pääkaupungin ulkopuolella. Vaikka Tampereen ammattikorkeakoulun säveltäjäopinnot, pitkäaikaisena opettajanaan edellämainittu edesmennyt Kaipainen, fuusioitiinkin teoriaopettajan opintoihin vuonna 2018, ehtivät ne sitä ennen luoda Tampereelle virkeän nykymusiikkielämän, johon kuuluvat mm. Tampering-yhdistys orkestereineen ja TampereRaw-yhtye.

Ei liene yllätys, että UNM:n luonne poikkesi menneistä vuosista meneillään olevan covid-19-pandemian sivuvaikutusten vuoksi. Ulkomaisia säveltäjiä oli paikalle kyennyt saapumaan vain kourallinen, yleisömääriä oli rajoitettu etenkin ahtaammissa konserttitiloissa, paikoitellen vaadittiin ennakkoilmoituksia ja kertakäyttömaskeja oli jaossa ovilla. Perinteinen verkostoituminen – se, että pohjoismaisen kollegan kanssa ”vetää ämpäriperseet ja herää samasta hotellisängystä”, kuten festivaalituottaja ja säveltäjä Lauri Supponen ennen festivaalia kuvaili – jäi tällä kertaa suurimmalle osalle korkeintaan virtuaalikilistelyksi, vaikka kaikki konsertit pystyikin katsomaan netin välityksellä. Voiko se olla vaikuttamatta itse tapahtumaan?

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

Santeri Kaipiainen