Loppuunmyyty mutta tyhjillään: konserttikokemus tässä maailmanajassa tuntuu kummalliselta

Kuulijat oli ripoteltu Savoy-teatterin isoon saliin harvakseltaan. © Santeri Kaipiainen

Kesäkuun alku toi mukanaan höllennyksen koronapandemiaa jarruttaneisiin rajoituksiin, ja Helsingissä Savoy-teatteri oli ensimmäisten ovensa avanneiden keikkapaikkojen joukossa. Miltä tuntuu astua turvarajoitettuun konserttiin lähes kolmen kuukauden eristäytymisen jälkeen?

Harvoin olen tuntenut kotimaiseen konserttisaliin saapuessani oloani yhtä VIP-vieraaksi kuin tänään Savoyssa, kun henkilökunnalla oli aikaa tervehtiä ja ohjeistaa jokaista tipoittaista saapujaa erikseen. Kulku saliin oli jaettu nauhoin eri osastojen mukaan, istumapaikat määritelty tarkasti oranssein A4-arkein, ja useampi järjestyksenvalvoja jo kuin läsnäolollaan oli alleviivaamassa toiminnan lainkuuliaisuutta. Aulan ja salin välillä haiskahti kuivunut viemäri: kaikkiin kahden ja puolen kuukauden äkkinäisen kiinniolon tuomiin seurauksiin ei ehkä oltu osattu varautua, kun Helsingin kaupungin rytmimusiikille omistettu keskustan konserttisali pyyhki (ainakin metaforaisia) tomujaan avatessaan kesäkautensa kahden perättäisen loppuunmyydyn konsertin voimin.

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi