Maallinen ja tuonpuoleinen kohtaavat

 

Taivaan neito esittää tyylitellyn tanssin noo-näytelmässä Hagoromo eli Sulkaviittaa. Monet roolihahmot käyttävät naamioita. Uhkeat puvut pohjautuvat 1400-luvun hoviasuihin. Esittämistyyli on ankaran minimalistista. © Jukka O. Miettinen

 

Huhtikuussa Kansallisoopperaan tuleva Kaija Saariahon uutuus, kahdesta pienoisoopperasta rakentuva Only the Sound Remains pohjautuu kahteen japanilaiseen noo-näytelmään yli puolen vuosituhannen takaa. Säveltäjä luo omintakeisen musiikillisen kokonaisuuden, mutta mistä tekstit ovat itse asiassa peräisin?

 

Noo-näytelmät löysivät tiensä lännen modernistien tietoisuuteen jo 1900-luvun alussa. Mitään uutta ei ollut se, että aasialaisia näytelmiä hyödynnettiin länsimaisilla näyttämöillä. Intialainen draamaklassikko oli käännetty monille länsikielille jo 1700-luvun lopussa, ja se tuli eksoottisin höystein palvelemaan juoniaiheena niin balettia kuin oopperaakin

Myös Itä-Aasian taide ja runous tulivat 1800-luvun mittaan lännessä muodikkaiksi. Tekstejä alettiin kääntää ja taidetta kerätä lännen museoihin. Samalla heräsi kiinnostus Japanin zen-buddhalaisuuden filosofiaan ja pelkistettyyn, spontaanisuutta hyödyntävään estetiikkaan. Tämä osui ajan hermoon 1900-luvun alussa Yhdysvalloissa. Avainhenkilönä toimi yhdysvaltalainen Itä-Aasian taiteentuntija Ernest Fenollosa.

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi