Kaikki on kamarimusiikkia

Harri Kuusisaari, Musiikkilehti Rondo Classicin päätoimittaja. harri.kuusisaari@rondolehti.fi

Sisältö 9 2019

KESKI-POHJANMAAN kamariorkesteri siirtyy jännittävään vaiheeseen ruotsalaisen viulistin Malin Bromanin aloittaessa taiteellisena johtajana. Moni kamari- ja barokkiorkesteri toimii liidaajan johdolla ja käyttää kapellimestaria vain isoimpiin tuotantoihin, mutta keskipohjalaisten kohdalla muutos on kiinnostava heidän historiansa valossa – onhan orkesteri yhden miehen, Juha Kankaan rakentama. Totta kai se on itsenäistynyt, eikä kamarimusiikillinen työtapa ole sille mitään uutta, mutta kyllä silti vahvojen kapellimestarien otteesta on matkaa jousikvartetin toimintamalliin.
Malin Bromanin työtä seuratessa voi jo ennustaa, että valita on mennyt nappiin.

Hän pystyy konserttimestarin paikalta välittämään soitollaan ja kehon kielellään sellaisia energioita, tulkintaideoita, me-henkeä ja suhdetta musiikkiin, että samaan pystyy harva kapellimestarikaan. Broman korostaa tämän lehden haastattelussa, että muusikkojen omat ideat ovat kaiken perusta. Viisas kapellimestari käyttää tätä voimavaraa hyväkseen eikä kahlitse sitä.

 

SUOMESSA Tapiola Sinfonietta on ollut edelläkävijä muusikkojen omin ideoin pyörivänä orkesterina. Sillä ei ole taiteellista johtajaa vaan taiteellisia partnereita, ja se pärjää ilman kapellimestariakin. Suomalainen barokkiorkesteri on päätynyt muusikoista koostuvan johtotroikan malliin, ja hyvin sekin tuntuu toimivan. Pääasia on, että orkesterilla on vahva sisäinen henki, jossa jokaisen muusikon panos on arvossaan.

Muusikoiden omat ideat ovat kaiken perusta.

Tämä kuuluu väistämättä myös soitossa. Kamarimusiikillisesta kuuntelusta ja reagoinnista lähtee se energia, joka läpäisee orkesterin sähkökentän tavoin ja saa aikaan yhteisen hengityksen tunteen. Tässä on Berliinin filharmonikkojenkin salaisuus, terveen itsetietoisuuden lisäksi. Barokkiorkesterien suosio maailmalla perustuu pitkälle niiden läsnäolevaan, suorastaan fyysisesti välittyvään soiton imuun, jossa muusikoiden keskinäisten katsekontaktien seuraaminenkin on osa elämystä. Il giardino armonico antoi siitä Vantaan BRQ-festivaalilla muistettavan näytön.

 

ORKESTERILAITOKSEN kehityksessä olennaista on se, että jokaisen muusikon luovuus pystytään valjastamaan käyttöön. Harmaata massaa ei enää saa olla – takapultinkin muusikko on taiteilija. Valta tuo tietenkin myös vastuuta. Koulutuksessa tähän haasteeseen voitaisiin vastata kamarimusiikin roolia lisäämällä. Kamarimusiikissa on kaikki, niin taiteellisesti kuin taidollisesti, myös orkesterityötä ajatellen. Siihen pitää panostaa alkeistasolta lähtien.

Samalla kapellimestarien keskuudessa korostuu kollegiaalinen työtapa. Epäasiallista käytöstä ja vallan väärinkäyttöä ei enää suvaita, mutta reilussa hengessä pitää olla tilaa myös taiteelliselle tinkimättömyydelle. Esimerkiksi Teodor Currentzis, aikamme kapellimestareista persoonallisin, harjoittaa Permissä muusikoitaan vaikka yötä myöten, jos siihen on tarve. Ja he suostuvat, koska heillä on yhteinen palo johtajansa kanssa. Tästä tekemisen palosta riippuu lopulta myös se, onko
klassisella musiikilla elinvoimaa vai kuihtuuko se laitosmaisuuteen.

Harri Kuusisaari

Pääkirjoitukset