Ensemblen jälkeinen aika

Harri Kuusisaari, Musiikkilehti Rondo Classicin päätoimittaja. harri.kuusisaari@rondolehti.fi

Sisältö 05-2019

”Toimit oopperalaulajana Suomen Kansallisoopperan lauluosastolla. Tehtäviisi kuuluvat näytäntökaudesta riippuen sekä kuoro- että solistitehtävät tai pelkästään kuoro- tai solistitehtävät, yleisötyön tilaisuuksissa esiintyminen sekä avustajatehtävät.” Tuore työpaikkailmoitus ei kuulosta vaatimuksiltaan kohtuuttomalta, mutta laulajat se on saanut hämmennyksiin. Kansallisoopperan kuoron uusi työehtosopimus poistaa rajan kuoro- ja solistilaulajien väliltä, ja kuorolaisia voidaan käyttää joustavammin solistitehtävissä ilman eri neuvotteluja. Jo aiemmin on tiedetty, että vakinainen solistiensemble talossa loppuu eläköitymisten myötä.

Tämän lehden haastattelussa taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi selittää tarkemmin sopimusta ja lupaa, etteivät Toscat ja Tristanit joudu näytösten välissä kuoroon väsyttämään ääntään ja että joustavuus on kaikkien etu. Facebook-keskusteluissa silti käy ilmi kentän epäluulo ja huoli siitä, että laulajista tulee heittopusseja. Jotkut näkevät, että kuorossa ja solistina laulaminen ovat niin eri asioita, että niiden yhdistäminen vie äänen ja identiteetin. ”Raha puhuu, taide vaikenee”, kuuluu esitetty johtopäätös.

 

On luonnollista, että ooppera haluaa tehostaa työvoimansa käyttöä ja riisua työehtoihin liittyvää jäykkyyttä. Jos kuorosta on edetty pikkurooleihin tähänkin sakka, mikä siinä yhtäkkiä olisi ongelmana? Jokaisen solistin ääni ei tietenkään sovi kuoroon, eikä kuoro ole joukko solisteja. Ääni kehittyy yksilöllisesti, ja se täytyy ottaa kiinnityksissä huomioon. Jos taas solistin statuksessa on kyse asenteesta, sitä sopisi tarkistaa. Niin baletissa, musiikkiteatterissa kuin orkesterissakin tärkeä osa ammattitaitoa on kyky muuntua soolojen loistosta joukkoon sulautujaksi, osana tuotannon kokonaisuutta.

Laulajien pelkoihin on liittynyt ensemble-systeemin haikailu. Se toimii silloin, kun solistijoukko on tarpeeksi iso, tasokas ja kaikki äänialat kattava. Sellaista ei Kansallisoopperassa ole aikoihin enää ollut. Ja jos olisikin, rekrytointi olisi avattava joka tapauksessa kansainväliselle kilpailulle kuten orkestereissakin. Produktiokohtaisen kiinnityksen hyvänä puolena on se, että voidaan edetä teoksen vaatimusten mukaan. Kenttää voidaan työllistää laajemmin, vaikka harvempi saisikaan taloista koko leipäänsä.

 

Ehkä aiheellisin huoli liittyy nuoriin laulajiin. Hyvin toimivassa ensemblessä he saavat kasvaa kokeneiden kollegojen siivellä ja edetä pikkurooleista isompiin. Muuten he ovat heti kylmien markkinoiden armoilla elleivät sitten taivu kuoro-solisti -kombinaatioon. Voisiko Kansallisooppera perustaa nuorten laulajien studion, joka pehmentäisi tuloa ammattiin? Sellainen on monella oopperatalolla. Vai pitäisikö vapaiden seurueiden saamia avustuksia korottaa niin, että niiden maksamilla palkkioilla voisi myös elää? Ne ovat olleet viime aikoina entistä tärkeämpiä työllistäjiä ja kokemuksen kartuttajia.

Syksyllä alkaa Kansallisoopperan uusi Ring, jonka tekijäjoukossa suomalaisia on suosittu jopa protektionismiin asti. Kun sarja loppuu 2021, loppuu myös Esa-Pekka Salosen pesti. Sen jälkeen talolle tarvitaan ylikapellimestari. Onko RSO:sta lähtevä Hannu Lintu jo sillä tiellä? Koska aletaan paikata ohjelmiston ilmeisimpiä puutteita kuten barokkioopperaa ja ulkomaista oman aikamme oopperaa? Miten kotimaisista uutuuksista saataisiin esiin enemmän uutta luovia visioita? Tämän kauden uutuudet olivat korostuneen konservatiivisia. Ooppera on jatkuvaa politikointia, ja hyvä niin.

Harri Kuusisaari

Pääkirjoitukset