Mediasakset 9 2019

 

Muusikkona ja tuottajana olen mielissäni siitä, että kansamusiikki käsitteenä monipuolistuu. Maailmanmusiikki on suosittua myös monien niiden parissa, jotka eivät perusta pelimannimusiikista ja perinteisestä kansanmusiikista, mutta innostuvat sen uusista elementeistä ja nykymusiikin tuomista virtauksista. Niin turhat asennemuurit murtuvat, mutta kansanmusiikin pohja kuitenkin säilyy.”

Siilifolkin festivaalituottaja Anna Janka-Murros Savon Sanomissa 16.7.2019

 

Suurin osa koulumme viulistiopiskelijoista kuunteli vapaa-ajallaankin vain klassista musiikkia. Itse en ole kuunnellut klassista musiikkia kuin silloin, kun on ollut pakko. Kun sanoin opettajalleni, että olin ollut soittamassa popjutuissa, hän vastasi, ettei halua kuulla niistä. Hänen mielestään se oli lähestulkoon pahinta maailmassa.”

Royal College of Musicissa opiskeleva viulisti Pekka Niemi HS Viikossa 30/2019.

 

On paljon musiikkia, joka sopii konserttisaleihin. On kuitenkin myös musiikkia, joka tarvitsee toisenlaisen ympäristön. Erityisesti Kymenlaakson alueella on paljon upeita historiallisia punatiilisiä rakennuksia. Haluamme täyttää ne musiikilla.”

Kymi Sinfoniettan taiteellinen neuvonantaja Olari Elts Kymen Sanomissa 14.8.2019.

 

Nuori ranskalainen Alexander Kantorow istui alas ja tulitti Franz Lisztin toisen pianokonserton sellaisella intohimolla ja atakilla, että sitä katseli kolmen metrin päässä ihan ilokseen. En minä osannut arvioida, soittiko hän sen niin kuin piti. Aistin vain nuoren, nälkäisen soittajan antaumuksen ja väkevän otteen musiikkiin.”

Anssi Mehtälä Mikkelin Möyhentäjä -kolumnissaan Länsi-Savossa 27.7.2019

 

Oopperan tekeminen pikkupaikkakunnilla tuo taidemuodon aiempaa lähemmäksi ihmistä. Ooppera ei siis ole vain helsinkiläisen eliitin juttu, vaan sitä tehdään myös vaikkapa Elimäellä, tekijät ovat siitä ylpeitä, ja he ovat valmiita näyttämään sen kaikille.”

Tutkija Liisamaija Hautsalo Kouvolan Sanomissa 31.7.2019.

 

Minulla on hieman harvinaisempi äänityyppi, joten myös alan opettajia on vähemmän. Piti miettiä todella tarkasti, mistä löytyy sellainen opettaja, joka ymmärtää tällaisen äänityypin päälle. Päätin lähteä Wieniin juuri opettajan perässä

Martti Talvela -stipediaatti, sopraano Jenni Hietala Nivala-lehdessä 14.8.2019.

 

Musiikkiviikkojen aikaan klassista musiikkia kohtaan tunnetut ennakkoluulot näkyvät hyvin myös täällä Kangasniemellä. Jos käsiin sattuu jäämään yksi ylimääräinen lippu laulukonserttiin, ei sille löydy liikaa vapaaehtoisia ottajia. Lipusta kieltäytymisen verukkeet ovat monet: En minä tuosta mitään ymmärrä. Ei tuota korvat kestä kuunnella. Keksin kyllä muutakin tekemistä. Eihän siellä tavalliset ihmiset käy. Se joka ennakkoluuloista huolimatta uskaltautuu konserttisaliin, saattaa yllättyä. Konsertti saattaakin tarjota ikimuistoisen elämyksen, joka pysyy muistissa pitkään.”

Kalevi Tiitinen Kangasniemen lehden pääkirjoituksessaan 22.7.2019.

 

Rigoletto-oopperan ennakkotiedoissa on varoitus, että esitys sisältää alastomuutta ja seksuaalisia kohtauksia. Hihittelin mielessäni. Minuako enää tässä iässä alastomuus tai seksuaalisuus hämmentäisi? Eikun menoksi, nokka kohti linnaa. Ensimmäisen kohtauksen jälkeen olin jo toista mieltä. Jouduin todistamaan naisiin kohdistunutta väkivaltaa pakottamisineen, raiskauksineen ja tukasta repimisineen. Osa naishahmoista esiintyi rinnat paljaina. Koko loppuoopperan ajan istuin pala kurkussa. Ällistyneenä ja vihaisena.”

Savonlinnan oopperajuhlien Rigoletosta kirjoitti Ulla Ylisaari kolumnissaan Itä-Savossa 13.7.2019.

 

Country-musiikkia kuunnelleet olivat valmiita maksamaan keskimäärin muita enemmän käyttötavaroista, ja klassista musiikkia kuunnelleet luksustuotteista. Jos klassiseen musiikkiin yhdistettiin altistuminen luksustuotteita sisältäville kuville ennen testiä, maksuhalukkuus nousi entisestään.”

Markkinointi & Mainonta kirjoitti Adrian Northin ja Lorraine Sheridanin tutkimustuloksista musiikin vaikutuksesta ostokäyttäytymiseen 14/2019.