Elämää meren ehdoilla

Marjukka Tepponen laulaa Mona Kummelin roolia Jää-oopperassa.

Ulla-Lena Lundbergin rakastettu romaani Jää saa uuden muodon Jaakko Kuusiston oopperana. Teos maalaa kuvan ihmiskohtaloista keskellä ulkosaariston ankaria olosuhteita.

 

Eletään 1940-lukua, ensimmäisiä sodanjälkeisiä vuosia. Ahvenanmaan ulkosaaristossa on itäisestä ja läntisestä osasta muodostuva Luoto, jonne nuori pappi Petter Kummel ja hänen Mona-vaimonsa saapuvat pienen tyttärensä kanssa.

Petter pitää ensimmäisen saarnansa, pääsee saarelaisten suosioon ja alkaa sulautua osaksi pientä yhteisöä, jossa on omat ilonsa ja surunsa ja myös omat pinnanalaiset ja joskus pinnallekin nousevat jännitteensä. Ympärillä velloo meri mahtavana luonnonvoimana, jonka armoilla ihmiset ovat. Meri antaa heille elämän mutta joskus myös ottaa sen.

Tämä on lähtökohtana Ulla-Lena Lundbergin Finlandia-palkitussa romaanissa Is (Jää) (2012), joka on poikkeuksellisella tavalla löytänyt lukijoiden sydämet ja saavuttanut suomalaisittain muhkean lähes 150 000 kappaleen myynnin. Nyt Luodon asukkaat nousevat näyttämölle, kun Jaakko Kuusiston (s. 1974) ooppera Jää (2017-18) saa 25. tammikuuta ensi-iltansa Suomen Kansallisoopperan isolla näyttämöllä. Ohjaajana on Anna Kelo

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

Kimmo Korhonen