Ystävyys musiikkileirin sieluna

© Jan Molander

Suuren sinfoniaorkesterin ympärille rakentuvat musiikkileirit ovat vähentyneet uhkaavasti, mutta Kälviä pitää pintansa perinteen vaalijana. Kunnianhimoinen orkesteritoiminta yhdistyneenä kaveruuteen, kollegiaalisuuteen ja Suomen kesään on yhdistelmä, joka ei petä.

 

Kaarran autoni Keski-Suomen opiston kuoppaiselle pihatielle ja pysäköin keltaisen opistorakennuksen kulmalle. Avaan oven ja valahdan suoraan keskelle Kälviän leiriä parhaimmillaan: musiikkia joka puolella. Joku harjoittelee Tshaikovskin viulukonserttoa, toisaalla taas soitetaan Oopperan kummituksen teemaa oboella.

On leirin toinen opetuspäivä. Vanhassa liikuntasalissa on hikinen tunnelma, kun suuri sinfoniaorkesteri on täyttänyt salin. Jotta ilma edes vähän vaihtuisi, on molempien päätyjen ovet jätetty auki. Sibeliuksen Joutsikki-sarjan sävelet kaikuvat opiston pihapiiriin.

Kälviän musiikkileiri täyttää tänä kesänä 50 vuotta. Keski-iän kriisistä ei näy jälkeäkään, vaan leiri jatkaa yhtenä Suomen vanhimmista ja suosituimmista. Tuskin on suomalaista orkesteria, jonka muusikoista ei löytyisi yhtä tai useampaakin Kälviän-kävijää.

Alusta alkaen leiri onkin perustunut orkesterisoittimille: ensimmäisinä vuosina opetusta oli vain jousiorkesterin soittimille, mistä lähdettiin laajentamaan nykyiseen sinfoniaorkesterin soittimistoon, mukaan lukien harppu, tuuba ja saksofonikin.

Kälviän leiri onkin täysverinen orkesterileiri, jossa eri orkesterit muodostavat leirin sielun. Juhlavuoden leirillä toimii perinteisten sinfonia-, jousi- ja puhallinorkestereiden lisäksi ”juniorisinffis”, jonka tarkoituksena on saada yhä useampi leiriläinen kokemaan suuren orkesterin lumous ja tuoda lisää soittomahdollisuuksia leirin lahjakkaille nuorille puhaltajille.

Orkesterin merkitystä painottaa myös leirin pitkäaikaisin kävijä, Radion Sinfoniaorkesterin konserttimestari Jari Valo, joka otti osaa jo ensimmäiselle Kälviän leirille vuonna 1969 ja on sittemmin karkean arvionsa mukaan osallistunut noin puolille kaikista leireistä joko oppilaan tai opettajan roolissa. Hän muistelee alkuaikoina Erik Cronvallin johtaneen leirin orkesteria, jossa Valokin pääsi ensimmäistä kertaa soittamaan sinfoniateoksia. Vaikka ohjelmisto olikin kaikille haastavaa, saivat soittajat ensituntuman siitä, miltä tuntuu olla osana isompaa kokonaisuutta.

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi


Anna Pulakka