Soiton ergonomiaa hakemassa

Selkäranka on loivan S -kirjaimen muotoinen. Se voidaan jakaa myös neljään osaan, jotka ovat kaulan nikamat, rintakehän nikamat, lantion alueen nikamat ja ristiluu.

Soittamisen ergonomian kysymykset ovat tärkeä osa musiikkiopintoja. Oikea suhde ruumiiseen estää rasitusvammoja ja tekee koko harjoittelusta tehokkaampaa.

 

Kun oppilasta pyytää tarkkailemaan soittoasentoaan, se ei saa vaikuttaa niin, että tämä hakeutuu yliryhtiin ja kokee epämukavuutta soiton aikana. Lisäksi soitossa saattaa ilmetä liiallista voimankäyttöä ja jäykkyyttä. Soittoasento-sanaa kannattaa siis tarkentaa ja todeta, että nyt ei haeta jäykkää ja paikallaan pysyvää yhtä tiettyä asentoa, jossa pitää pysyä.

Tarkoitus olisi löytää keholle tasapainoinen tila, jossa liike mihin tahansa suuntaan on mahdollista milloin tahansa, ja keho ei väsy. Pieni mikroliike on siis sallittua. Mukavaa tasapainoa voidaan hakea soiton aikana seisten esimerkiksi niin, että keinutaan jalalta toiselle tai istuttaessa istuinluulta toiselle. Liike voi olla aluksi suurta ja pienentyä vähitellen. Samalla huomioidaan sitä, miten painonsiirto vaikuttaa esimerkiksi ylävartaloon ja kylkiin.

 

Miten opettaa soittoergonomiaa?

Soittoergonomian opetuksessa voidaan käyttää apuna Body Mapping -menetelmää. Sen avulla parannetaan soittajan ilmaisumahdollisuuksia ja korjataan viallinen kehon kartta anatomisesti oikealla kartalla. Näin vähennetään jännitteitä ja saadaan liikkeistä vaivattomia.

Kehon kartalla tarkoitetaan sitä kuvaa, jonka ihminen on luonut mieleensä omasta kehon anatomiastaan ja sen käytöstä. Omaan kehon karttaan tutustutaan itsetarkkailun ja itsetutkimusten avulla. Oppilas korjaa kehon karttaansa oppimalla tarkat tiedot kehon käytöstä, kehittämällä kinesteettistä aistiaan ja tutustumalla anatomisiin kuviin.

Oppilaasta tulee siis itsestään aktiivinen havainnoitsija. Opettaja auttaa oppilasta tekemään näitä havaintoja kysymällä tuntemuksia harjoitteiden aikana. Näin opitaan huomaamaan ja korjaamaan asioita oma-aloitteisesti.

Miten tämä kaikki ilmenee käytännössä? Otetaan esimerkiksi tilanne, jossa oppilasta kehotetaan toistuvasti istumaan suorassa. Kehotus saa aikaan sen, että oppilas alkaa käyttää tarpeettoman paljon lihasvoimaa selkärangan etu- ja takaosaa kuormittaen. Muutaman vuoden kuluttua kehon kartta on muuttunut niin, että hän ajattelee selän tukevan kehoa.

Anatomisesti oikea kehon kartta kuitenkin osoittaa, että selän etupuoli on suunniteltu kantamaan ja kuljettamaan vartalon painoa alas lantion läpi tuoliin asti. Luut siis kannattavat ja lihakset sekä tukevat että liikuttavat kehoa. Anatomisen kuvan nähtyään oppilas huomaa, että selkäranka ei ole suora vaan loivan S -kirjaimen muotoinen. Kuvien tutkiminen, opetuksessa harkitusti käytetty sanasto ja oppilaan ohjaaminen anatomisesti oikean liikeradan käyttöön saavat aikaan sen, että hänen kehon karttansa muuttuu ergonomisemmaksi.

 

Käytännön harjoitteita jalkapohjille

Samat ergonomiset ohjeet käyvät kaikille instrumenteille soittimesta riippumatta. Tunnin aluksi oppilaan huomio voidaan viedä jalkapohjiin. Huomiota kiinnitetään siihen, miltä jalkapohjat tuntuvat lattiaa vasten. Tutkiessaan tuntumaa jalkapohjiin oppilas aistii sen, kuinka paljon hän tuntee tarttumapintaa jalkojensa alla.

Jalkapohjien tuntumaa suhteessa lattiaan voidaan parantaa pyörittämällä palloa lattiaa vasten. Jalkapohjan ääriviivat piirretään tämän jälkeen paperille ja siihen väritetään tarttumapinnat. Sen jälkeen jalka taivutetaan syliin ja tunnustellaan sitä, montako luuta eri varpaissa on.

Anatomisesti oikea vastaus katsotaan kuvasta. Isovarpaan toisen nivelen ja muiden varpaiden kolmannen nivelen sijaintiin kiinnitetään erityistä huomiota. Näin voidaan todeta, että varpaat ovat oikeastaan aika pitkät.

Tämän huomion jälkeen noustaan seisomaan ja tunnustellaan, onko tiedot muuttaneet jalkapohjan tarttumapintaa. Soitin otetaan myös käteen ja tarkastellaan sitä, pysyykö tarttumapinta ja tasapaino samanlaisena sitten, kun soitin tuodaan soittoasentoon ja aloitetaan soittaminen.

Tasapainon säilymisen apuna voidaan käyttää kolmion piirtämistä jalkapohjaan isovarpaan, nimettömän varpaan ja kantapään välille.

Kehon paino jakautuu tällöin tasaisesti kolmion pisteiden kesken. Jotkut ovat voineet tottua ajattelemaan toiseksi pisteeksi pikkuvarpaan tyveä. Pikkuvarvas on kuitenkin jalkapohjan ulkopuolella, joten sen käyttäminen toisena tukipisteenä voi tuntua kiikkerältä.

Jalkapohjan tuntumaa suhteessa lattiaan voidaan lisätä pyörittelemällä palloa jalkapohjan alla.

Mukavuutta istumiseen

Istuttaessa huomio viedään istuinluihin, jotka sijaitsevat lantioluiden alareunassa. Ne voidaan paikallistaa viemällä kädet takapuolen alle ja keinumalla kevyesti eteen- ja taaksepäin. Vähitellen liike pysäytetään.

Oppilasta pyydetään vetämään kädet pois takapuolen alta sitten, kun hän tuntee, että sormet puristuvat istuinluiden alle. Tämän jälkeen huomio viedään jalkapohjiin pallohierontaa apuna käyttäen. Jalkoja voidaan lopuksi siirtää reilusti eteenpäin ja todeta, miten se liikuttaa yläkehoa pois tasapainosta. Samoin käy, jos jalkoja liikutetaan liikaa taaksepäin.

Oppilas saa tämän jälkeen itse etsiä sellaisen kohdan, jossa jalkapohjat tukevat hyvin koko kehoa. Yhdessä voidaan kokeilla, miten rintaranka ja ristiluu toimivat yhteistyössä. Rintarangan liikuttaminen eteenpäin aiheuttaa ristiluun ja lantion liikkumisen taaksepäin. Sama tapahtuu toisin päin. Pienellä edestakaisin liikkeellä voidaan etsiä mukavuutta näille alueille. Näin voidaan löytää myös mukavuutta selälle.

Oppilas tutkii rintarangan ja ristiluun yhteistyötä.

Pään tasapainottaminen

Pään tasapaino vaikuttaa moneen asiaan, ja sen havainnointi voi olla haasteellista nykypäivänä. Kännyköiden käyttö ja tietokoneella vietetty runsas aika voivat aiheuttaa sen, että pää on työntynyt eteenpäin. Tällöin niskan lihakset ovat lyhentyneet ja supistuneet. Ne myös työntävät päätä pois tasapainosta.

Nuotinluku saattaa pahentaa pään epätasapainoa, kun päätä eteenpäin viemällä yritetään nähdä nuotteja tarkemmin. Pitkään jatkuneen pään epätasapainotilan jälkeen alkaa tuntua siltä, että pään liikuttajanivel sijaitsee paljon alempana kuin se anatomisesti oikean tiedon mukaan sijaitsee.

Tilanteen korjaamiseen tarvitaan anatomista tietoa siitä, missä pään liikuttajanivel sijaitsee todellisuudessa. Tämän jälkeen oppilaan pitää vielä itse tuntea se, että selkärangan huippu eli pään liikuttajanivel sijaitsee korvien välissä.

Huilisti välttää pään epätasapainon tekemällä akseliharjoituksen. Kuvassa oppilas näyttää mihin kohtaan akseli kuvitellaan.

Kehoa säästävä harjoittelu

Hyvään soittoergonomiaan kuuluu olennaisena osana järkevä ja kehoa säästävä harjoittelu. Vuorottelemalla raskaampia ja kevyempiä päiviä soiton harjoittelussa voidaan saada pienessäkin ajassa parannusta soittolihasten voimaan ja kestävyyteen. Tehokas harjoittelu vaatii myös hyvää keskittymistä ja harjoittelutekniikoita, jotta edistystä tapahtuu nopeasti, mutta myös rasitusvammoja ennaltaehkäisten.

Käyrätorven soittaja ja Sibelius-Akatemian opettaja Erja Joukamo-Ampuja esitteli Tampereen orkesteriakatemian luennolla harjoituksen, joka voi auttaa keskittymään harjoitteluun paremmin. Harjoituksessa jokainen valitsi kolme asiaa, jotka havaittiin ympäristöä katsellessa, kolme kohdetta, jotka kuultiin lähellä tai kauempana itsestä (esim. oman hengityksen kuuntelu tai ohi ajavan auton ääni) sekä kolme asiaa, jotka tunnettiin kehossa (esim. jalat lattiaa vasten). Huomioitavia aistihavaintoja vähennettiin pikkuhiljaa, kehoa rentoutettiin ja huomio kiinnitettiin lopulta kehon sisälle. Harjoitus houkutteli keskittymään mielessä tapahtuvaan hitaaseen harjoitteluun.

Opettaja kohtaa oppilaan kasvotusten yleensä vain kerran viikossa. Oppilaalle on siis tärkeää kertoa tarkasti se, mitä hänen tulee viikon aikana harjoitella ja miten harjoittelua kannattaa toteuttaa. Näin voidaan välttyä kehoa kuormittavilta liiallisilta toistomääriltä ja saadaan tehokkaasti pienemmässäkin ajassa teoksia eteenpäin. Lisäksi tämä motivoi oppilasta ja kannustaa häntä tekemään havaintoja omasta soitosta kotonakin.

Joukamo-Ampuja kertoi esittelevänsä oppilailleen yhden harjoittelumenetelmän kerrallaan ja sitä kokeillaan ensin yhdessä tunnilla. Tämän jälkeen oppilas käyttää itse kyseistä harjoittelumenetelmää, ja kokemuksista sekä tuloksista keskustellaan seuraavalla soittotunnilla. Näin etsitään yksilöllisiä ja tehokkaita harjoittelutekniikoita kullekin oppilaalle.

Aivojen taitoja voidaan Joukamo-Ampujan mukaan hyödyntää soittoharjoittelussa tehokkaasti. Fraasi tai harjoitettava paikka soitetaan ensin keskittyneesti ja virheettömästi. Tämän jälkeen soitin lasketaan syliin hetkeksi ja mietitään, miltä soitto kuulosti. Mihin keskityin, kun soitin? Mikä ajatus ohjasi soittamaan oikein? Miltä soittaminen tuntui ja paljonko käytin energiaa esimerkiksi läppien alas painamiseen?

Näin tiedostetaan ja muodostetaan aivoihin haluttu mielikuva oikeasta soittotavasta, johon voi aina palata mielessään ennen seuraava harjoitusta. Kyseinen harjoittelutapa tuo rauhaa ja keskittymistä sekä tarkkuutta harjoitteluun. Se myös auttaa pääsemään eroon pikku virheiden toistamisesta harjoittelun aikana. Lisäksi soittajalle syntyy selkeä mielikuva siitä, mitä hän kyseisen kohteen harjoittelussa tavoittelee.

Erja Joukamo-Ampuja muistutti myös siitä, että saman asian toistamista ei kannata tehdä kolmea minuuttia kauempaa. Aivot eivät nimittäin jaksa pitkään keskittyä saman asian toistamiseen. Aivojen aktiivista aikaa voi hänen mukaansa hyödyntää esimerkiksi niin, että soitetaan ajastimen kanssa yhtä fraasia tai lyhyttä harjoiteltavaa paikkaa vain kolme minuuttia kerrallaan. Tämän jälkeen harjoitettavaa kohtaa vaihdetaan.

Monien paikan vaihtojen jälkeen jo harjoiteltuihin kohtiin voi halutessaan vielä palata ja jatkaa niiden työstämistä. Tällainen harjoittelutapa voi olla avuksi esimerkiksi niille, joiden on vaikea keskittyä pitkäkestoisempaan intensiiviseen harjoitteluun.

 

Kattava tietoisuus

Soittoergonomian käytännön työkaluina voidaan käyttää kattavaa tietoisuutta, ulkoa soittamista ja yksinkertaisilla äänillä lämmittelyä. Kattavan tietoisuuden avulla muusikko kerää tietoa ympäristöstä ja itsestään käyttäen apunaan kaikkia seitsemää aistiaan.

Muusikot ovat tottuneet käyttämään näkö- ja kuuloaistiaan. Sen sijaan tunto- ja liikeaisti saattavat olla vähemmän käytettyjä. Kuitenkin juuri nämä aistit kertovat siitä, kuinka keho liikkuu ja miltä liikkeet tuntuvat. Jos soittaja kaventaa huomionsa vain nuottipaperiin, niin silloin hän rajoittaa liikkeitään ja aiheuttaa jännitystä erityisesti yläkehoon. Tällainen soittotapa on uuvuttavaa. Erityisesti muusikoiden tulisi pitää yläkeho vapaana, jotta vapaa hengitys ja sormien sekä käsivarsien käyttö olisi mahdollisimman helppoa.

Tutkija Jarmo Liukkonen on todennut seuraavasti: ”Mieli liikuttaa lihaksia. Siksi mielen harjoittaminen on välttämätöntä pyrittäessä huippusuorituksiin.” Myös Tommi Hyytinen toteaa, että keho ja mieli ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Niiden tasapainoisella yhteistyöllä saadaan aikaan vapautunutta soittoa.

Kehon ja mielen yhteistyötä voidaan soittaessa hakea niin, että etsitään tasapainoa tietoisen liikkeen ja lihasmuistista tulevan liikkeen välillä. Muusikolle on muodostunut automatisoituneita liikkeitä harjoittelun kautta, mutta esimerkiksi esiintymiseen tarvitaan lisäksi läsnäoloa hetkessä.

Liikkeiden aikana aivoista lähtee lihaksille käsky aktivoitua. Samanaikaisesti muusikko tiedostaa kehonsa sekä kuuntelee ja havainnoi sitä, miltä lihasten aktivoituminen tuntuu. Yhteys aivojen ja lihasten välillä on siten kaksisuuntainen ja vuorovaikutteinen.

Voidaan siis todeta, että mielellä on iso vaikutus kehon toimintaan. Terminä mielen voi määritellä ilmiöksi, jossa on mukana aistimukset, havainnot, tunteet, motivaatio, mielikuvat ja kognitio.

Keho ja mieli toimivat myös vuorovaikutteisesti. Esimerkiksi väsymys soiton aikana ei aina johdu lihasten väsymisestä, vaan sen aiheuttajana voi olla myös mielen kuormittuminen. Tällaista väsymystilaa voidaan poistaa syvällä hengityksellä tai läsnäoloharjoituksella.

••

Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja internetsivut:

  • Soiva keho. Uusi metodi muusikoille kehon ja mielen harjoittamiseen. MuT Tommi Hyytinen.
  • What every musician needs to know about the body. The practical application of body mapping to making music. Barbara Conable.
  • https://www.bodymap.org/

Kuvien lähteet: Andover Educators.

Kirjoittaja on Sastamalan musiikkiopiston vs. huilunsoiton opettaja. Hän on kirjoittanut aiheesta YAMK-opinnäytetyön keväällä 2021 Tampereen ammattikorkeakouluopinnoissa.