Säestäjät – Joustavien pupujussien sukua

 

Lukuvuoden aikana musiikkiopistossa järjestetään useita konsertteja, joissa tarvitaan säestäjää. © Mirkka Auvinen

Ketkä ovat niitä, jotka tuntevat musiikkioppilaitoksessa soitettavan ohjelmiston Maijan karitsasta Brahmsin sellosonaattiin? Ketkä selviytyvät ohjelmistosta, joka ei alun perin ole kirjoitettu omalle instrumentille, vaan orkesterille? Säestäjien sormet ja aivot venyvät usein uskomattomiin suorituksiin niin harjoituksissa kuin konserteissakin.

 

Eliisa Suni on lapsesta saakka nauttinut yhteismusisoinnista. © Nelli Hartikainen

Eliisa Suni nautti jo lapsena yhteismusisoinnista, ja pienellä paikkakunnalla oli helppo päästä nuoresta lähtien säestämään kuoroja ja solisteja. Monipuolinen Suni päätyi opiskelemaan pianonsoitonopettajaksi, ja samaan aikaan hän suoritti musiikkitieteen ja kirjallisuuden opintoja yliopistossa. ”Aika kauan kesti ennen kuin hoksasin, että säestäminen voi olla ammattikin”, hän kertoo ja jatkaa: ”Vähitellen oivalsin, että vaikkapa laulajien säestämisessä yhdistyvät mielenkiintoni kohteet: musiikki, kirjallisuus, vieraat kielet”. Tällä hetkellä Suni työskentelee Jyväskylän ammattikorkeakoulussa säestyksen lehtorina ja ohjaa lied-luokkaa. Töitä riittää myös Jyväskylän oopperan ja Savonlinnan oopperajuhlien korrepetiittorina. Lisäksi Suni konsertoi säännöllisesti.

Eliisa Sunin ja Mirva Helskeen polut kohtasivat Jyväskylän ammattikorkeakoulussa, kun Helske opintojensa alkuvaiheessa kuunteli muiden opiskelijoiden tutkintokonsertteja. Helske häikäistyi yhden pianistin suvereenisuudesta ja kestävyydestä. ”Vaikka olin tullut kuuntelemaan kavereideni tutkintoja, huomioni meni siihen, että Eliisa soitti kaikkien kaikki ohjelmat”, Helske täsmentää ja lisää: ”Mietin, että jos tuota pystyisi tekemään, niin sitten voisi ajatella osaavansa soittaa pianoa.” Helskettä kiehtoi yhteismusisoinnissa myös sanaton vuorovaikutus, yhdessä hengittäminen ja tulkitseminen. Sunista tuli Helskeen opettaja, joka johdatti häntä säestäjän ammatin saloihin.

Eliisa Suni ja Jyväskylä Sinfonian soolosellisti Ilkka Kauppi musisoimassa Jyväkylän kaupunginteatterin produktiossa “Hetkiä 1918” © Hanna-Kaisa Hämäläinen

Säestäminen on ihan oma ammattinsa, joka poikkeaa paljon instrumenttiopettajan tai solistin arjesta”, Suni painottaa. ”Työ on älyttömän mukavaa ja mielenkiintoista, mutta myös rankkaa”, tuumaavat Suni ja Helske yhdessä. Haastavaa on aikataulutus ja lukuvuoden suunnittelu toimivaksi. Vaativaa on myös soittaa valtava määrä erilaista ohjelmistoa, jonka valmisteluun on aikaa vain rajallisesti. Sekä ammattiopiskelijoiden kanssa työskentelevän Sunin että musiikkioppilaitoksessa säestävän Helskeen lukuvuosi jaksottuu seesteisempiin vaiheisiin ja ruuhka-aikoihin. ”Tutkintoaikana ei vaan saa vaikkapa sairastua tai sitten soitat sairaana”, Suni pohtii.

Toisinaan Suni kadehtii orkesterimuusikoiden hyvin säädeltyä työaikaa, jossa harjoitusten ja konserttien lomaan on määritelty tauot ja lepoaika. ”Säestäjillä iltakonsertteja edeltää poikkeuksetta täysi säestyspäivä, eikä konserttien jälkeen seuraa ikinä vapaata”, Suni huomauttaa. Helske kertoo tekevänsä mahdollisimman paljon mentaalista harjoittelua, koska pianon ääressä tulee istuttua työaikana paljon.

Helskeen mielestä säestäjän ammatissa parasta on se, että saa musisoida työkseen. ”Väkisin kehittyy ja oppii uutta koko ajan. Dementoitumisen vaaraa ei ole!”, Suni täydentää. Helske nauttii erityisesti työn pedagogisesta ulottuvuudesta. ”Tehtäväni on avata musiikki kokonaisuutena lapsille. Voin opettaa heille, että soitettava teos ei ole vai solistin stemma, vaan kaikkien teoksen osien kokonaisuus”, hän kuvailee. Helskeen mukaan säestäjä voi yhteissoiton avulla houkutella oppilaita kuin huomaamatta nyansseihin, fraseeraukseen ja rytminkäsittelyyn. Sekä Helske että Suni korostavat, että jo alkeisopetuksessa on tärkeää soittaa riittävästi ja säännöllisesti yhdessä säestäjän kanssa. ”Koko musiikin kuuleminen harmonioineen päivineen auttaa oppilaita kehittymään muusikkoina”, Suni selventää. Helske lisää: ”On mahtavaa, kun pieni viulisti innostuu kuullessaan vaikkapa Inkkari-konserton ensimmäistä kertaa kokonaisuutena.”

Soittotaidon ohella hyvä säestäjä tarvitsee nopeaa musiikin omaksumis- ja hahmottamiskykyä sekä kyvyn kamarimusiikilliseen ajatteluun. ”Prima vistaten tai parin soittokerran jälkeen musiikista pitäisi hahmottua kaikki olennainen, kuten tyyli, tempo, dynamiikka ja fraseeraus”, Suni muistuttaa. ”Käytännön muusikkouden taidot transponoinnista omien stemmojen kehittelemiseen ovat tärkeitä”, Helske lisää. ”Tarvitaan myös joustavuutta sekä musiikissa että elämässä”, hän tähdentää. ”Lehmän hermoista ja huumorintajusta on hyötyä, nipottajana ei pärjää”, Suni naurahtaa ja jatkaa: ”Tärkeintä on kuitenkin kyky ja halu soittaa yhdessä muiden kanssa.”

Monesti säestäjä on musiikkioppilaitoksessa aitiopaikalla, sillä hän tietää, millaista ohjelmistoa jousi- ja puhallinsoittajat sekä laulajat harjoittelevat. Säestäjä pääsee myös tekemään yhteistyötä useiden opettajien kanssa sekä seuraamaan heidän työskentelyään, mikä on opettavaista. ”Toisaalta säestäjänä saattaa olla jonkinlaisessa vähemmistössä, jopa ainoa koko talossa”, Suni pohtii. Hän kaipaisikin ammatillista vertaistukea, valtakunnallista säestäjien foorumia, jossa voisi vaihtaa ajatuksia, hyviä käytäntöjä työn organisointiin tai päivitellä, kuka on joutunut soittamaan eniten Hindemithin sonaatteja tai transponoimaan lauluja omituisiin sävellajeihin.

Mirva Helske pääsee työssään säestämään myös opinnoissaan pitkälle edenneitä musiikkiopiston oppilaita. Viulistina Oili Heikkilä. © Olli Helske

Sunille ja Helskeelle on yhteistä rakkaus musisoida laulajien kanssa. Kumpikin on opiskellut Viron musiikkiakatemiassa opettajanaan Ivari Ilja, jolla on vankka kokemus liedin saralta. Helske konsertoi tällä hetkellä freelancerina yhdessä laulajien kanssa. ”Pedagoginen työ vaati vastapainokseen omaa taiteellista työtä”, hän tuumaa. Suni kertoo työskennelleensä uransa aikana eniten laulajien parissa. ”Nuottikaapissani on varmaan viisi hyllymetriä pelkkää lauluohjelmistoa”, hän hymyilee. Suni innostuu kuvaillessaan konsertoimista laulajien kanssa. ”Peruslaulukielet, kuten italia, saksa ja ranska, tulisivat olla hallinnassa, jos haluaa työskennellä laulajien kanssa”, Suni muistuttaa ja jatkaa: ”Tärkeää on ymmärtää, miten laulajat fraseeraavat ja hengittävät. Lisäksi pitää oivaltaa, kuinka teksti ja musiikki kulkevat käsi kädessä.” ”Jokaisen laulajan kanssa runo ja musiikki muotoutuvat uudelleen”, Helske lisää.

Olipa lavalla säestettävänä ammattilainen tai oppilas, säestäjän tulisi suhtautua solistiin kuin tämä olisi juuri sillä hetkellä maailman tärkein ihminen ja esitettävä kappale olisi maailman ihaninta musiikkia”, Suni miettii. Usein solistia jännittää esiintyminen yleisön edessä. Sekä Helskeellä että Sunilla on muistoissaan täpäriäkin tilanteita, joissa on salamana pitänyt transponoida säestys eri sävellajiin tai loikkia kappaleessa harhailevan solistin perässä kuin notkea pupujussi. ”Pitää vaan luritella jotakin, että päästään taas oikeille urille”, Helske hymyilee. ”Siihen pyritään, että käsiä ei tarvitse ottaa pois koskettimilta”.

Mirkka Auvinen