Päivityksiä ennen ja nyt

Musiikin kautta voi käydä läpi tunteita, joihin ei sanoilla pääse käsiksi

Anna Hoffrén

Pjotr Tshaikovski sävelsi kaksitoistaosaisen pianosarjan Vuodenajat marraskuun 1875 ja lokakuun 1876 välisenä aikana. Sarja oli Nouvellisten kustantajan, N. M. Bernardin, ideoima tilaustyö.

Nouvelliste oli kuukausittain ilmestyvä musiikillinen aikakausilehti, jonka tilaajat olivat tsaari-Venäjän keskiluokkaa, perheitä, joiden kodissa oli piano ja mahdollisuus kotimusisointiin. Tilaajat saivat uunituoreet, kunkin kuukauden tunnelmaa kuvaavat miniatyyrit kotiinkannettuina.

Tshaikovskin kerrotaan sopineen palvelijansa kanssa järjestelystä, jossa Aljoshapalvelija muistutti säveltäjää hiukan ennen toimituksen deadlinea tilaustyöstä, ja Tshaikovski pyöräytti kuukauden kappaleen yhdeltä istumalta aikansa sähköpostille, juoksupojalle, ojennettavaksi. Lähetti sitten toimitti tilaustyön toimitukseen. Tilaustyö lienee ollut valmis jo keväällä 1876, etupainotteisesti, ehkä taloudellisista syistä, ehkä säveltäjän mielenkiinto oli jo vaativammissa teoksissa.

Kuukausien kuvaukset oli tarkoitettu lehden tilaajakunnan käyttöön harrastelijapianisteille soitettaviksi. Teoksien tekstuuri on orkestraalista, teknisesti vaativaa, osittain taas keveää. Harmonioista löytyy kaikuja Tshaikovskin tulevaan tuotantoon, ”Lokakuun” melodioissa enteillään ehkä Joutsenlammen duettoa. Muutamat kuukausista tuottavat melkoisia haasteita kotimusisoijille. Tilaustyön etu tekijälleen oli tietenkin säännöllinen korvaus, eikä tunnettuus mahdollisen tulevan yleisön piirissä ollut pahitteeksi.

 

Jokaisen sarjan osan otsakkeen alla on runositaatti, jota kyseisen kuukauden musiikillinen kuva syventää. Runot olivat lehden toimituksen valitsemia, lyyrisiä tunnelmakuvia. Tammikuu on PuskininUneksijan” katkelma, joulukuun teksti on Zhukovskin Svetlana-balladista. Runoissa troikat kiitävät, lumi pöllyää, kevät koittaa, elokuun sadonkorjuu on sankarillinen kuin sosialistisen realismin täysverisissä maalauksissa. Life as it should be.

Jos Nouvellisten konseptin siirtäisi nykyaikaan, olisi jakelukanava tietysti sähköinen. Kuukausipostaukset, kuten facebookissa aina, kuvaisivat täydellistä elämää. Tammikuu-Puskinin tekstissä ollaan turvaisasti hämärässä, nykyversio – harmoninen kotimiljöö viimeisissä joulukuvissa. Helmikuun tekstissä Vjazemski kaihoaa koti-Venäjän laskiaishulinaa – nyt esitellään laskettelutunnelmia Tunturi-Lapista. Ja niin edelleen. Ainoat elämän tummia sävyjä sivuavat tekstit ovat Lokakuu ja Marraskuu. Lokakuu, kuoleman ja luopumisen kuukausi, on tshaikovskiaanisen gorka i sladka, katkeransuloinen muisto. Marraskuu Nekrasovin tekstin mukaisesti käskee unohtamaan, ”sulje kaipuu sydämeesi”. Tshaikovskin marraskuu ei suuremmin sure, troikan kolmivaljakko kiitää täyttä laukkaa.

 

Maaorjuutta, valtiokoneiston korruptiota, sosiaalista eriarvoisuutta tai keisarin epäonnisia sotamanöövereitä ei esitellä. Figaron häiden yhteiskuntakritiikki tai Verdin oopperoiden itsenäisyyspyrkimykset eivät ole läsnä. Tshaikovski ei kapinoi, hän säveltää.

Taidemusiikkia syyllistetään silloin tällöin viihdyttämisestä, elitistisyydestä ja majoittumisesta norsunluutorniin. Kliseisin esimerkki, joka usein otetaan todistuskappaleeksi, on Tshaikovskin B-duuripianokonserton alku. Sama leima voidaan lyödä samoin perustein myös viihdemusiikille. Tällöin jää huomiotta musiikin olemus ihmisyyden perusprinsiippinä, kuten antropologi Niobe Thompson määritteli – ihmisyys alkoi siitä, kun esi-isämme alkoivat tehdä musiikkia.

Musiikin kautta voi käydä läpi tunteita, joihin ei sanoilla pääse käsiksi. Jos lähestyy Tshaikovskin kuukausien maailmaa ihmisen sisäisten tuntemuksien kuvaajana, miniatyyrien nerokkuus on selvä. Samankaltainen vaikutus on tunnelmien tutkiskelulla ja oman elämän tarinan kertomisella sosiaalisessa mediassa, minäkuvan vahvistaminen. Facebook-päivitykset vanhenevat, taidemusiikki ei.

Anna Hoffren