Jaettu innostus ja oppiminen bändissä

47.Valtakunnallinen Popjazzleiri pidettiin kesällä 2017 Nakkilassa. Tässä yksi bändeistä työn touhussa.

 

Kun elävän musiikkiesityksen liekki roihuaa ja innostuksen kipinät sinkoilevat, voi parhaimmillaan vaikuttaa siltä, että joku suuri voima saa yhtyeen jäsenet ylittämään taitonsa täysin. Mistä siinä on kyse – ja miten musiikkikoulutus voi vastata tähän?

 

Perinteisesti rytmimuusikot ovat olleet itseoppineita. Varsinkin ennen kuin muodollista koulutusta oli olemassa rytmimusiikin saralla, opittiin korvakuulolta, eli sinnikkäästi matkimalla levytyksiä ja tekemällä transkriptioita.

Sen lisäksi muusikot ovat epämuodollisissa yhteyksissä oppineet toisiltaan. Kokeneemmat ovat mahdollisesti opastaneet nuorempiaan, kuten mestari-kisälli -perinteessä, mutta ennen kaikkea oppimista on tapahtunut – ja tapahtuu edelleen – käytännön tilanteessa, eli soittamalla bändissä.

 

Bändissä opitaan toinen toisiltaan

Jo 1900-luvun ensimmäiset vuosikymmenet näyttävät, miten blues-muusikot ovat kehittyneet yhdessä soittamalla ja jazz-muusikot ovat kouliintuneet myös aktiivisen jamikulttuurin myötä. Paitsi että yksilöiden soittotaidot kehittyvät luonnollisesti bändin mukana, on tällöin myös syntynyt uusia tyylisuuntia, kun yhteismusisointi on muovannut ilmaisua.

Myös The Beatles ja varsinkin The Rolling Stones ovat esimerkkejä bändeistä, jotka ovat aloittaneet vaatimattomista yksilöllisistä taidoista ja yhdessä kehittyneet tiiviin harjoittelun ja runsaan keikkakokemuksen myötä oman alansa suunnannäyttäjiksi. Alkuaikoina hekin soittivat paljon muiden tekemiä kappaleita, eli covereita.

Näin teki myös AC/DC, joka aluksi soitti ahkerasti klubikeikkoja Australiassa, jolloin heidän tyylinsä muodostui ja yhteissoittotaito hioutui poikkeuksellisen tiukaksi. Black Sabbathin soundi perustui osaltaan yhtyeen musiikilliseen kemiaan ja oli keskeinen heavy metal –genren luoja. Lucy Green on kirjoittanut rytmimuusikoiden perinteisestä, epämuodollisesta tavasta oppia kirjoissaan How Popular Musicians Learn ja Music, Informal Learning and the School.

Nykyään on tarjolla paljon myös rytmimusiikin opetusta. Puritaanisimmat itseoppineet ovat joskus väittäneet, ettei rytmimusiikkia voi opettaa ollenkaan, ottaen huomioon historian. Toisessa ääripäässä on luultu, ettei enää tarvita itsenäistä puurtamista, kun koulutus tekee oppimisen vaivattomammaksi. Kokemus kuitenkin osoittaa, että sekä opiskelulla että itsenäisellä työskentelyllä on etunsa, jotka voidaan yhdistää hyvin tuloksin.

 

Itsenäinen työ kantaa hedelmää

Erinomainen esimerkki itsenäisen bändityöskentelyn ja ohjatun opiskelun rinnakkaiselosta löytyy maamme vanhimmasta rytmimusiikkileiristä. Rytmimusiikin opetus Suomessa alkoi siitä, kun Valtakunnallinen Popjazzleiri perustettiin Klaus ja Seija Järvisen toimesta 1970. Kesäleirin pohjalta perustettiin 1972 Oulunkylän Pop & Jazz opisto, josta tuli 1985 konservatorio – nykyiseltä nimeltään Pop & Jazz Konservatorio.

Valtakunnallinen Popjazzleiri on silti edelleen vahvasti toiminnassa. Leiri kestää kymmenen päivää, ja ohjelmaan kuuluvat päivittäin yksilölliset soittotunnit, ohjatut bändiharjoitukset, teoria- ja säveltapailutunti sekä mahdollisuus opiskella muun muassa laulunkirjoitusta.

Ohjatun opetuksen lisäksi oppilaat perustavat bändejä omasta aloitteestaan. Nämä yhtyeet harjoittelevat itsenäisesti ilman opettajan läsnäoloa, lukujärjestyksen ulkopuolisena aikana.

Luonnollisesti he valitsevat ohjelmistonsa itse, täysin oman musiikillisen kiinnostuksensa pohjalta. Useimmiten se on heille paljon odotettu tilaisuus päästä soittamaan lempikappaleitaan bändissä. Jotkut ryhmät taas soittavat opiskelijoiden itse tekemiä kappaleita. Lähtökohtana on siis se, että musiikista innostuneet henkilöt löytävät toisistaan hengenheimolaisia ja pääsevät yhdessä toteuttamaan itseään vapaasti.

Popjazzleirille valitaan vuosittain 70 leiriläistä. Näiden joukossa on nuoria 13-vuotiaista alkaen ja myös aikuisia musiikinharrastajia. Aikuisista osa on ammatillisessa täydennyskoulutuksessa, eli he ovat musiikkialalla työskenteleviä henkilöitä, jotka haluavat laajentaa osaamistaan. Ohjattuja yhtyeitä perustetaan n.15 ja ryhmätöitä muodostuu n.30.

Leirillä toimivissa bändeissä, niin ohjatuissa yhtyeissä kuin ryhmätöissäkin, ei ole tavatonta, että aikuiset ja nuoret viihtyvät samassa ryhmässä. Olennaista on se, että heitä yhdistää innostus samaan musiikinlajiin ja he hakeutuvat siksi soittamaan toistensa kanssa. Se on usein tärkeämpää kuin ikäero tai muuten erilaiset taustat.

 

Musiikki riittää motivaatioksi

Bändien esitykset loppukonserteissa pursuavat palaavaa innostusta, yhdessä tekemisen riemua ja näiden siivittämänä myös hyvää laatua. On hyvät edellytykset sille, että yhtyeen jäsenet jopa ylittävät itsensä, kun koko toimintaa ohjaa heidän itsensä löytämä innostus.

Ryhmätyöt on malliesimerkki sisäisestä motivaatiosta; se on pyyteetöntä tekemistä, jonka tavoitteena on musiikin soittaminen itsessään, eikä mikään ulkoinen palkinto, kuten esimerkiksi opettajan hyväksyntä, todistus tai opetussuunnitelman noudattaminen.

Leirin ryhmätyöt edustavat myös rytmimusiikin historialle tyypillistä bänditoimintaa, ja niissä toteutuu hienolla tavalla sosiaalinen oppiminen.

Bändien jäsenet oppivat toisiltaan sekä tietoisesti että tiedostamattaan. Tietoisesti he oppivat toisiltaan auttaessaan toisiaan harjoittelun eri vaiheissa, jotta kappale saadaan soitettua. Samoin kuin historia osoittaa, tarttuu musiikkitaitoja lisäksi tiedostamatta yhtyeen jäseniltä toisille tiiviin yhteissoiton tuloksena. Tätä kutsutaan implisiittiseksi oppimiseksi.

Sisäsyntyisesti motivoitunut yhdessä tekeminen hioo soittajien musisointia yhtenäiseksi, ja siten oppilaat omaksuvat luonnon tietä esimerkiksi yhdenmukaisuutta vireen, fraseerauksen, rytminkäsittelyn eli svengin ja dynamiikan suhteen. Kaiken kaikkiaan toiminta vastaa John Deweyn käsitettä tekemällä oppimisesta, joka kuuluu pragmatistiseen filosofiaan.

Pedagogisesti on arvokasta, että leiriläiset tottuvat itsenäisesti soveltamaan oppimiaan musiikkitaitoja. Ohjatuissa yhtyeissä opitut valmiudet tulevat tällöin sisäistetyiksi ryhmätöiden avulla. Tästä näkökulmasta on selvää, että ohjattu opiskelu antaa eväitä itsenäiseen toimintaan, joka vuorostaan on ehdottomasti myös opiskelun tukena.

Järjestelmällinen opiskelu siis nopeuttaa koko oppimisprosessia, eikä selvästikään sulje pois itsenäisen bänditoiminnan antoisuutta. Kaikkien kannattaa soittaa bändissä, olipa millä tahansa tasolla soitossa – se on paitsi erinomaisen hauskaa, myös yllättävän kehittävää, kuten huomataan.

Kristian Wahlström