Hyvä, paha palaute

Hannamari Helistekangas vaalii opetuksessaan soitoniloa, joka voi löytyä esimerkiksi improvisoimalla. Mukana musisoimassa oma poika, Sulo. © Merja Saarikorpi

 

Hyvässä palautteessa on oikeassa suhteessa ruusuja ja risuja, rohkaisua ja kritiikkiä.

 

Oppilas hapuilee arasti läksykappalettaan. “Ei noin! Juurihan minä neuvoin. Sinähän soitat kuin rukkaset kädessä”, opettaja parkaisee. Oppilas jatkaa soittoaan entistä arempana ja virheitä varoen. Viereisestä luokasta kaikuu iloista musisointia. “Soittakaa rohkeasti, meni sitten syteen tai saveen”, opettaja kannustaa orkesteria. Onko palautteen antaminen taidepedagogiikassa mustavalkoista kuin pianonkoskettimet? Vai onko se prosessi, jossa sekä opettajalla että oppilaalla on tilaa kasvaa?

Jouko Tötterström iloitsee lahjakkaista oppilaistaan ja kuvailee rooliaan myötäeläjäksi ja -oppijaksi. Kuva 2000-luvun taitteesta.

“Hyvässä palautteessa saa ruusujen ohella olla risujakin, mutta ne tulee antaa kauniissa paketissa”, Jouko Tötterström toteaa lisäten: palautteen tulee kohdistua asioihin, ei persoonaan. Musiikinopiskelu on kokonaisvaltaista ja musiikkisuhteen syvetessä musiikki usein kietoutuu osaksi yksilön identiteettiä. “Palautteen tulisi olla itsetuntoa vahvistava, ei tuhoava asia”, Hannamari Helistekangas painottaa. Hän muistuttaa, että kehuja saa antaa runsaastikin, mutta palautteen on oltava realistista ja rehellistä. Jokainen oppilas on yksilö, ja opettajan tehtävänä on olla niin tuntikohtaisesti kuin pitkälläkin aikavälillä tuntosarvet pystyssä, millainen palaute vahvistaa oppimista. “Toinen saattaa olla itseään kohtaan ylikriittinen, toiselle ripaus kriittisyyttä saattaisi tehdä hyvää”, hymyilee Helistekangas. “Palautteen antamisen taito on sidoksissa siihen, miten osaa havainnoida, mistä opiskelijalle on kyseisellä hetkellä eniten hyötyä”, Sirkka Lamminen kiteyttää. “Joskus oppilaalla on vaikeaa, ja silloin henkinen tuki ja musiikista nauttiminen on tärkeämpää kuin virheiden korjaaminen”, täydentää Tötterström.

Sirkka Lamminen muistuttaa, että opettaja voi kehittyä palautteen antajana läpi uransa. © Heikki Tuuli

Epäasiallinen palaute voi olla traumatisoivaa ja lamaannuttavaa. “Huonossa palautteessa opettaja purkaa omaa pahaa mieltään, kun hänen odotuksensa oppilaan edistymisen suhteen eivät toteudu”, pohtii Tötterström. “Kokemuksen myötä olen oppinut, että opettajan kunnianhimo ei voi ylittää opiskelijan kunnianhimoa”, Lamminen kertoo ja lisää: ”On tärkeää kuunnella opiskelijan motivaatiota, kiinnostusta ja tarpeita”. Myös Helistekangas pitää oleellisena yhteisten tavoitteiden laatimista. “Kun tavoitteista on keskusteltu yhdessä, opettajankin on helpompi hahmottaa, mitä oppilaalta voi vaatia”, hän selventää. “Myös omaksuttavien asioiden määrä on osattava mitoittaa oikein”, lisää Lamminen. Tötterström ohjeistaa opettajia välttämään informaatioähkyä: ”Jos oppilas on oppinut yhdenkin asian, tunti on ollut hyvä.”

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi