Hyvä kappale sytyttää lapsen inspiraation.

Maiju Roine on julkaissut kaksi kokoelmaa pianokappaleita lapsille. Niiden fantasiamaailma on syntynyt yhteydestä pohjoiseen luontoon.

Maiju Roine rikastuttaa pianon pedagogista ohjelmistoa luontoaiheisilla sävellyksillä.

 

Uusien opetussuunnitelmien myötä musiikkioppilaitosten opettajia kannustetaan sävellyttämään oppilaita. Mikseivät he voisi myös itse säveltää?”

Näin aprikoi Maiju Roine, jolle oman taiteen tekeminen on kiinteä osa hänen soitonopettajan työtään, ja hänelle oma taide ei ole vain soittamista vaan myös opetuskappaleiden säveltämistä.

Roine on julkaissut kaksi kokoelmaa pianokappaleita lapsille: “Kahdeksan vuodenaikaa ja muita pianokappaleita” (2018) ja “Fantasiakappaleita lapsille” (2019). Ne ovat saaneet nopeasti suosiota pianonsoiton opettajien ja oppilaiden keskuudessa.

”Sävellän kappaleita ihan tavallisille lapsille, joita on suurin osa oppilaista. Kappaleessa pitää olla jotain, joka sytyttää lapsen musiikillisen fantasian ja johon lapsi kykenee heti tarttumaan”, Maiju Roine kuvailee.

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi