Harrastaminen kuuluu kaikille

 

Jouni Auramo on Suomen Musiikkioppilaitosten liiton puheenjohtaja ja Pirkanmaan musiikkiopiston rehtori

Eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja kertoi marraskuun lopulla, että ainakin se on varmaa, että kaikki puolueet kannattavat niin kutsuttua Islannin mallia, jossa kaikille lapsille ja nuorille taataan mahdollisuus maksuttomaan harrastukseen koulupäivän yhteydessä. Sattumoisin samana päivänä kokoontui myös Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama harrastustyöryhmä laatimaan hallitusohjelman pohjaa, jonka tavoitteena on harrastamisen mahdollistaminen jokaiselle lapselle ja nuorelle taloudellisista, sosiaalisista, kulttuurisista tai terveydellisistä edellytyksistä huolimatta. Tätä suuntausta on tuettu myös kärkihankerahoituksilla ja tuotu esille ArtsEqual-tutkimushankkeessa. Lapsen oikeus tulla kuulluksi on yksi YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen kulmakivistä, jonka mukaan erityisesti heikoimmassa asemassa olevien osallisuutta tulisi vahvistaa.

Saatavuuden ja saavutettavuuden sekä tasa-arvon toteutuminen asettavat harrastustoiminnan järjestäjille haasteita, joihin tarttuminen ja joiden ratkaiseminen saattaa tulevaisuudessa olla osittain jopa rahoituksen ehto. On tietenkin selvää, että kun 10–20 % lapsista ja nuorista jää harrastustoiminnan ulkopuolelle, tarvitaan uusia toimenpiteitä heidän tavoittamisekseen. Mikäli valtio päättää tukea tätä lisärahoituksella ja suuntaisikin pysyvää lisätukea harrastustoimintaa jo järjestäville tahoille, olisi se myös osallistujien edun mukaista. Ammattitaitoinen ja ohjattu toiminta erityisesti taito- ja taideaineissa edistää sosiaalista vuorovaikutusta, yhteisöllisyyden kokemusta, ilmaisua ja persoonan kehittymistä, tukien kokonaisvaltaista kasvamista. Lisätuen ehtoihin voisi sitten määritellä sen kohdentamisen nimenomaan esimerkiksi vähävaraisille.

 

Haasteena on näiden syrjäytymisuhan alla olevien lasten tavoittaminen harrastusten pariin. Ei ole takeita siitä, että koulupäivän yhteyteen rakennetut järjestelmät tavoittaisivat juuri oikeat kohderyhmät. Taiteen perusopetuksen oppilaitosten maan kattava saatavuus toteutuu erityisesti musiikkioppilaitoksilla. Ne ovat kansalais- ja työväenopistojen ohella avainasemassa taideharrastuksen mahdollistajina. Urheiluseurat, lastenkulttuurikeskukset ja monet muut toimijat täydentävät harrastusmahdollisuuksien kirjoa omalta osaltaan. Vaikka harrastustoiminnan järjestäjät kilpailevat myös toinen toistensa kanssa harrastajista, tulisi yhteistyön merkitys nostaa keskiöön. Miten yhteisillä toimenpiteillä jakaisimme tietoa mahdollisuuksista hänelle, joka ei voi edes arvata, että oboen soittaminen tai shakkikerho olisikin juuri hänelle se mieluisin harrastus? Ja arvostetaanko sitä, että harrastuksista löytyvät kouluyhteisön ulkopuoliset kaverit ovat lasten mielestä tärkeitä?

Matalan kynnyksen maksuton tai edullinen toiminta, jossa pääsee kokeilemaan monia erilaisia harrastuksia, tulee lisääntymään myös musiikkioppilaitosten arjessa. Jokaisella lapsella tulisi olla mahdollisuus ilmaista itseään omalla tavallaan. Ei siis ole väliä, tapahtuuko se jääkiekkokaukalossa ilmaveivillä vai sarjakuvia piirtämällä. Maailma olisi jo lähes pelastettu, jos jokainen löytäisi innostavan ja mieluisan harrastuksen, joka tarjoaisi uuden oppimista ja ystävyyssuhteita. Samaan aikaan tulisi mahdollistaa sekä tavoitteellinen että lyhytjänteisempi tapa edetä oman kiinnostuksensa mukaisesti. Polkuja on monia eikä esimerkkejä tarvitse kaukaa etsiä. Kun nuorempi poikani löysi ammattinsa lapsuuden musiikkileirillä diaboloilusta jonglöörauksen kautta niiden kuvaamiseen ja elokuvaleikkauksen opiskelijaksi, olivat hänen sotilasmuusikko-isoveljelleen rytmikapulat jo puolitoistavuotiaana se rakkain leikkikalu.

Jouni Auramo