Harald Andersén -kuorokilpailu kertoi Baltian vahvasta kuorokulttuurista

Kamer..._heikki tuuli
Latvialainen Kamēr… ansaitsi voittonsa loistokkailla solistisilla äänillään ja rohkealla esiintymisellään. Voittajan arvoituksellinen nimi tarkoittaa ”kun vielä…” ja viittaa nuoruuteen. ©Heikki Tuuli

 

Syyskuun lopulla Helsingin Musiikkitalo muuttui kahdeksi päiväksi korkeatasoisen kuoromusiikin näyttämöksi Kansainvälisen Harald Andersén -kamarikuorokilpailun merkeissä.

 

Taideyliopiston Sibelius-Akatemian järjestämän Harald Andersén -kuorokilpailun tämänkertainen voittaja, latvialainen nuorisokuoro Kamēr… osoitti jälleen, minkälainen kuoromahti Latvia, ja Baltia kokonaisuudessaan on. Vuonna 1990 perustetun, Jānis Liepiņšin johtaman kuoron vankka taiteellinen linja sekä nuorten laulajien loistokkaan solistiseen mutta yhtenäiseen äänenmuodostukseen nojaava, ammattimaisen kuuloinen sointi kielivät maan vahvasta kuoroelämästä. Kamēr…:in laaja kokemus esimerkiksi näyttämöteosten esittäjänä kuului laajassa sävyasteikossa, virtuoottisuudessa ja rohkeudessa: kiinnostavaa oli esimerkiksi Arvo Pärtin Nunc dimittiksen esittäminen yleisön ympärille levittäytyen sekä John Luther Adamsin minimalistisen, sanattoman vokaalimeditaation Sky With Nameless Colours valinta finaaliohjelmaan.

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi