RDO 207 Auvergnen laulut

 

 

Asuin niihin aikoihin maaseudulla, alueella, jossa maalaiset yhä lauloivat ilokseen. Vierailin maatiloilla ja kylissä kuuntelemassa heidän laulujaan, sain vanhat miehet ja naiset laulamaan, paimenpojat ja –tytöt laitumillaan, kyntäjät ja niittäjät työssään”, muisteli Joseph Canteloube työtään Auvergnen alueen kansanlaulujen keräilijänä.

Cantelouben Auvergnen laulut käsittää viidessä sarjassa vähän yli kolmekymmentä laulua oksitaanin kielellä, joka poikkeaa täysin nykyranskasta. Hyvin ranskalaista kansanlaulusovituksissa on orkestrointi, jossa voi kuulla Debussyn impressionismin vaikutteita ja Cantelouben opettajan, Vincent d’Indyn melodista lyyrisyyttä.

Uhkea soitinnus yhdistettynä viattoman oloisiin kansanrunoihin tuottaa erikoisen, miltei huumaavan yhdistelmän, jossa Keski-Ranskan vehreä luonto tuntuu ympäröivän sen maisemissa liikkuvia ihmisiä. Se nousee esiin myös laulujen johdannoissa ja toisinaan pitkissäkin välisoitoissa, joissa oboe, klarinetti tai fagotti jäljittelevät paimenien soitteita ja karjankutsuhuutoja.

Cantelouben mukaan Auvergnen luonto on lauluissa mukana niitä kaiken aikaa säestäen ja jatkaen. ”Tämän säestyksen kuulevat vain taiteilijat ja runoilijat, eikä valitettavasti kaikki heistäkään. Se koostuu luonnosta ja maasta, joista maalaisten lauluja ei voi irrottaa. Vain aineeton taide, musiikki, voi ohivilahtavilla ja aineettomilla väreillään, rytmeillään ja soinnuillaan herättää sen henkiin.”

Suurin osa Auvergnen lauluista keskittyy paimenten iloihin ja suruihin. Yksinäinen elämä vuoristoniityillä kaukana rakastetusta tai ilman sellaista on pohjasäveleltään alakuloista, mutta näissä runoissa enimmäkseen toiveikasta. Kuuluisassa Bailérossa kahta niittyä ja paimenta erottaa virta, jonka toisella puolella ruoho on tietysti vihreämpää. La delaïssádossa tyttö käsittää illan pimetessä tulleensa hylätyksi. Vastukset voi kohdata myös huumorilla, kuten Malurous du’o uno fennossa, jossa onneton se, jolla on vaimo, mutta onneton myös se, jolla on.

Canteloube karttaa ronskeimpia kosketuksia, mutta ei kadota yhteyttä kansanomaiseen juurevuuteen. Lou diziou bé kertoo Pierrousta, joka on mieltynyt viiniin ja naisiin, mutta jos hän kaappaa laulajan sydämen on tiedossa elävältä nylkeminen. Useimmat laulut, kuten sikermiksi kootut Bourréet, ovat pieniä ikkunoita paimenten maailmaan. Monista kasvaa kuitenkin eräänlaisia uskontunnustuksia elämänmuodolle, jossa ihmiset ja heidän ympäristönsä ovat yhtä. Kuuluisa kehtolaulu Brezairola tuudittaa lasta ja kuulijaa uneen, jossa Auvergnen aurinko lämmittää ja muu maailma katoaa

 

 

Joseph Canteloube:

Joseph Canteloube

Auvergnen lauluja

Pascal Rophé, kapellimestari
Tapiola Sinfonietta
Carolyn Sampson, sopraano
BIS-2513 SACD | EAN 7318599925134 [69:02]

 

1. La pastoura als camps (La bergère aux champs) 2:37
2. Bailèro (Chant de bergers de Haute-Auvergne) 5:41
3. L’aio dè rotso (L’eau de source) 1:13
4. Ound’ onorèn gorda ? (Où irons-nous garder ?) 3:11
5. Obal din lou Limouzi (La-bas dans le Limousin) 2:43
6. Pastourelle 3:25
7. La delaissádo (La delaissée) 4:18
8. N’ai pas iéu de mio (Je n’ai pas d’amie) 3:56
9. Lo calhé (La caille) 1:49
10. Lo fiolairé (La fileuse) 2:21
11. Passo pel prat (Viens par le pré) 3:04
12. Lou boussu (Le bossu) 2:12
13. Brezairola (Berceuse) 3:05
14. Malurous qu’o uno fenno (Malheureux qui a une femme) 1:39
15. Jou l’Pount d’o Mirabel (Au Pont de Mirabel) 4:08
16. Oi ayai 3:06
17. Per l’èfon (Pour l’enfant) 2:37
18. Tchut, tchut 2:05
19. Lou coucut (Le coucou) 1:56
20. Quan z’eyro petitoune (Lorsque j’étais petite) 2:42
21. Là-haut, sur le rocher 3:56
22. Hé ! beyla-z-y dau fé ! (Hé ! donne-lui du foin !) 1:54
23. Tè, l’co, tè (Va, l’chien, va !) 0:40
24. Uno jionto postouro (Une jolie bergère) 2:48
25. Lou diziou bé (On disait bien) 1:43

 

 

Tapiola Sinfonietta levyttää ahkerasti yksin ja eri solistein. Canteloube-levyn jälkeen on tulossa mm. lisää Saint-Saensin pianokonserttoja Alexandre Kantorowin kanssa. © Olli Häkämies

Auvergne on historiallinen maakunta keskellä Ranskaa ja yksi Euroopan harvaan asutuimpia kolkkia. Turistit vyöryvät rannikoille, mutta etelässä tuliperäisiin vuoriin rajautuva ja pohjoisessa vihreiden kukkuloiden hallitsema Auvergne on saanut uinua rauhassa. Loire- ja Allier-jokien halkoma alue on vehreä ja otollinen karjankasvatukselle.

Marie-Joseph Canteloube de Malaret (1879-1957) syntyi Ardechessa, Auvergnen kaakkoisnurkalla. Hänen ensimmäinen työpaikkansa oli pankissa Bordeaux’ssa, mutta vanhempien kuoltua 1890-luvun lopussa hän otti haltuun kotitilan. Sieltä käsin hän aloitti sävellysopinnot Pariisin Schola Cantorumin perustaneen Vincent d’Indyn johdolla, eikä halunnut lähteä synnyinseudultaan. Vuonna 1907 opettaja sai Cantelouben lähtemään pitkän maanittelun jälkeen Pariisiin. Siellä hän opiskeli ensimmäiseen maailmansotaan asti ja ystävystyi mm. säveltäjä Déodat de Séveacin kanssa.

Canteloube ja de Séverac kuuluivat monien bretagnelais- ja baskilaissäveltäjien lailla ranskalaisten ”regionalistien”, 1900-luvun alueellisten säveltäjien joukkoon. Nämä Ranskan eri kolkilta tulleet säveltäjät ottivat lähtökohdakseen kotiseutujensa musiikin, mutta etenivät siitä hyvin erilaisiin suuntiin. Canteloubella lähtökohtana oli Auvergnen luonto, kansanmusiikki ja kieli – historiallisesta oksitaanista (langue d’oc) polveutuva murre – jota hän käytti myös oopperoissaan.

Säveltämisen rinnalla Canteloube työskenteli kansanmusiikin ja keräilijänä ja tutkijana. Hänen tunnetuin teoksensa on kolmenkymmenen vuoden aikana 1924-1955 sovitetut viisi sarjaa Auvergnen lauluja, Chants d’Auvergne.

Kansanlaulusovitukset ovat yksi 1900-luvun alkupuolen säveltaiteen perusgenreistä, joka voi tarkoittaa romanttisesti harmonisoituja ja salonkikelpoistettuja lauluja tai folkloristiseen autenttisuuteen tähtääviä sovituksia Kodalyn ja Bartokin tapaan. Cantelouben Auvergnen laulut eivät ole kumpaakaan. Oksitaaninkieliset runot on säilytetty sellaisenaan, mutta musiikissa on vaikea löytää rajaa sovittamisen ja säveltämisen välille.

Canteloube onnistuu Auvergnen lauluissaan säilyttämään kansanmusiikin yksinkertaisuuden ja herttaisuuden, mutta kietoo sen samalla uhkeaan orkesteriasuun ja höystää sen johdannoilla ja välisoitoilla, joissa paimenien elämä ja rakkaudet sekä Auvergnen kesäinen luonto puhkeavat kukkaan.

Antti Häyrynen