RDO 201 Bruckner Motetteja

 

 

Anton Bruckner (1824–1896) oli harras katolinen ja vahvasti sitoutunut kirkkomusiikin pitkään perinteeseen. Neljässä numeroidussa messussaan, kahdessa laajassa psalmisävellyksessään sekä monumentaalisessa Te Deumissaan (1884) hän tavoitteli samanlaisia soivia katedraaleja kuin sinfonioissaan, mutta noin neljässäkymmenessä motetissa tavoitteet ovat vaihtelevampia.

Ensimmäiset motetit syntyivät 12–13-vuotiaana ja viimeinen aivan sävellysuran lopulla. Varhaiset, ennen Wieniin muuttoa syntyneet motetit valmistuivat pääosin St. Florianin luostarissa, osana sen hengellistä ja musiikillista elämää. Myöhemmät motetit olivat enimmäkseen tilausteoksia tai tiettyjä tilaisuuksia varten sävellettyjä kappaleita.

Motettien tekstit ja aiheet olivat katolisen perinteen tuntevalle säveltäjälle tuttuja. Runsas kirkkosävellajien käyttö muistuttaa 1860-luvulla käynnistynyttä ceciliaanista kirkkomusiikkiliikettä, joka pyrki puhdistamaan musiikkia vanhojen esikuvien pohjalta. Brucknerin moteteissa on kuitenkin myös moderni, rohkeasti kromaattinen ja riitasointinen ulottuvuutensa.

Os justin teksti on psalmista 30, ”Vanhurskaan suu puhuu viisautta”. Teos valmistui St. Florianin kuoromestari Ignaz Traumihlerin nimipäivälahjaksi. Traumihler oli vannoutunut cecilianisti, minkä Bruckner huomioi lyydialaisessa sävellajissa liikkuvassa päätaitteessa. Mystistä rauhaa henkivä välitaite on modernimpi, ja Traumihler yrittikin tasoitella sitä. Kappaleen päättävä Halleluja on sen sijaa arkaaisen yksinkertainen.

Graduaali Christus factus est (”Kristus oli puolestamme kuuliainen kuolemaan asti”) vuodelta 1884 on harmonialtaan rohkeampi ja motiivirakenteeltaan lähes sinfoninen. Siitä syntyy kehityskulku pyyteistä riisuttuun nöyryyteen, joka kuvastuu jälleen kappaleen koruttomassa lopussa.

Locus iste, ”Tämän paikan teki Jumala”, on perinteinen teksti uusien kirkkorakennusten pyhittämisessä. Brucknerin teos valmistui vuonna 1869 Linzin katedraalin uuden votiivikappelin vihkiäisiin, ja kappaleen symmetrinen arkkitehtuuri painokkaine taukoineen kuvastaa säveltäjän suhdetta kirkkorakennuksiin henkilökohtaisena turvapaikkana.

Seitsemänääninen Ave Maria F-duuri WAB 6 – yksi kolmesta – valmistui juhlistamaan Simon Sechterille suoritettujen opintojen päätöstä vuonna 1861. Kolme jyhkeästi kajahtavaa ”Jeesusta!” muistuttaa Jumalanäidin tehtävästä, mutta teoksen loppu taittuu herkäksi rukoukseksi syntisten puolesta. Bruckner sävelsi St. Florianissa Requiemin (1849), jonka osiin kuuluu Libera me (”Pelasta minut, Herra, ikuisesta kuolemasta”). Tekstiin perustuva motetti valmistui viisi vuotta myöhemmin luostarin prelaatti Michael Arnethin hautajaisiin.

Vuonna 1844 Kronstorfissa valmistuneesta lyhyestä messusta (Missa brevis) puuttuu Gloria ja Credo on ilmeisesti kadonnut. Apuopettajana työskennellyt nuori Bruckner oli tutkinut Palestrinan teoksia 1500-luvulta ja säveltänyt harmonioiltaan kokeilevan teoksen, joka sai kantaesityksensä vasta vuonna 1974.

Tantum ergo (”Sakramentin edessä kumartakaamme kunnioituksesta”) on katolisessa siunaustoimituksessa käytetty teksti, johon Bruckner palasi useita kertoja moteteissaan. Teksti on osa Pange linguaa (”Laula kieleni Jumalan kunniaa”), joka periytyi Tuomas Akvinolaiselta. Brucknerin varhaisin näyte (WAB 32, 1845) on schubertmaisen viaton, myöhemmissä versioissa (1845–46) hän tutkailee sakramentin mysteeriä eri näkökulmista. Pange lingua et Tantum ergossa WAB 33 vuodelta 1868 hän palaa lapsuutensa aiheeseen.

Kristuksen syntymästä kertova Virga Jesse (1885) on jälleen omistettu Traumihlerille ja kaartaa kauas ceciliaanisesta puhdasoppisuudesta. Salvum fac populuum oli Itävallan Cecilia-yhdistyksen – Pyhä Cecilia on musiikin suojeluspyhimys – tilaus vuodelta 1884. Suojelusta anova teksti on Jumalan ylistyksestä, Te Deumista, josta Bruckner rakensi samoihin aikoihin suurta monumentaaliteosta.

Linzin piispa Rüdigerin kunniaksi 1878 sävelletty Tota pulchra es käynnistyy intiimisti tenorisolistin ja kuoron vuorolauluna, mutta väläyttää myös uruilla vahvistettua draamaa. Neitsyt Marialle omistettu rukous tunnustaa: ”Olet täydellisen kaunis”.

Ristin voittoa julistava Vexilla regis on Venantius Fortunatuksen runo 500-luvulta. Viimeisessä motetissaan (1892) Bruckner yhdistää edelleen vanhaa (fryygialaista) ja uutta (kromaattista) tyyliä, ikään kuin siirtäen ikuisia totuuksia menneisyydestä tulevaisuuteen. Teos päättyy pitkäperjantain hengessä pidättyväiseen Ameneen.

Antti Häyrynen