RDO 189 Meditaatioita pyhän äärellä.

 

RDO 189

 

Heinrich Ignaz Franz Biberin (1644-1704) viisitoista Rosenkranz-sonaattia eli sonaatit rukousnauhamysteereistä yhdistävät barokin intohimon hengellisten salaisuuksien tutkimiseen sekä virtuoosiseen soittotekniikkaan. Biber astui alle kolmekymppisenä Salzburgin ruhtinasarkkipiispa Maximilian von Gandolphin palvelukseen, jolle hän omisti n. 1674-76 Rosenkranz-sonaattien komeasti koristellun käsikirjoituksen.

Biber oli aikansa johtavia viuluvirtuooseja, jonka soitossa kuului sekä uusimmat innovaatiot että kansansoittajien kirjoittamaton perinne. Rosenkranz-sonaattien korviinpistävin erikoisuus on kokoelmassa käytetty skordatuura-viritys. Ensimmäistä ja viimeistä sonaattia lukuun ottamatta viulu on viritetty aina eri tavoin, mikä mahdollistaa erikoiset 2-3-4-otteet, erikoisvärityksen kullekin sävellajille ja moniäänisille sommitelmille.

Pelkästä erikoisuudentavoittelusta ei ole kyse, vaan tässä teoksessa skordatuura tarkoitti yhteyttä toiseen, musiikillisella symbolismilla tavoiteltuun spirituaaliseen “virtuaalitodellisuuteen”, johon tavallisella viululla ei ole asiaa. Sonaattien mysteerit liittyvät katoliseen rukousnauhakulttiin, joka sai keskiajalla alkunsa Pyhän Domicuksen kokemista Neitsyt Marian ilmestyksistä.

Sonaateissaan Biber käy läpi Neitsyt Marian elämänvaiheet rukousnauhakultille keskeisten mysteerien kautta. Yhtäältä on kyse musiikillisesta hartauden harjoituksesta, toisaalta barokin vakiinnuttamien tanssityyppien ja muiden kappalelajien esittelystä. Kaikki kootaan yhteen kokoelman päättävässä Passacaglia-muunnelmissa.

Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilchin Ondinelle vuonna 2014 tekemä levytys Rosenkranz-sonaateista oli kansainvälinen arvostelumenestys, josta kaikuu hänen pitkä kokemuksensa barokkiviulun mestarina sekä kyky tasapainottaa aristokraattiset ja kansanomaiset piirteet.

Continuossa soittavat hänen pitkäaikaiset Battalia-kumppaninsa, Anna-Mari Pölhö eri kosketinsoittimia, Eero Palviainen luuttua, kitaraa ja urkuja sekä Mika Suihkonen violonea. Tälle levylle on poimittu kokoelmasta viisi ensimmäistä sonaattia eli ”iloiset mysteerit”, kolme sonaattia ”surullisista mysteeristä”, sekä kokonaisuuden päättävä passacaglia g-molli.

 

Heinrich Ignaz Franz von Biberin Rosenkranz-sonaatit jakaantuvat Pyhän Neitsyen Mysteerien (salaisuuksien) mukaisesti kolme kertaa viiden sonaatin ryhmiin.

Viisi ensimmäistä sonaattia edustavat iloisia mysteerejä: Marian ilmestys (Enkeli tuo ilosanoman Marialle), Marian vierailu Elisabethin luona, Jeesuksen syntymä, Jeesuksen pyhitys ja Jeesuksen tutkinta temppelissä. Surullisten mysteerien kolme ensimmäistä käsittelevät Pitkänperjantain tapahtumia. Viimeisen kolmanneksen muodostavat viisi loistavaa mysteeriä.

Ensimmäisessä sonaatissa (Marian ilmestys) viulun viritys on normaali, aloittava preludi ja päättävä jälkisoitto (Finale) edustavat vapaata (improvisatorista) tyyliä. Tämä on kokoelman selvimmin ohjelmallinen teos: alussa kuuluu enkeli Gabrielin siipien havina continuon pedaalisävelen yllä ja bassosäestyksen siirtyessä alaspäin enkeli puhuttelee Neitsyt Mariaa, viulun kivutessa jälkimmäisellä kerralla korkeaan B-säveleen, viittauksena Korkeimpaan.

Bassoääni esittelee variaatio-osan (Variatio – Aria allegro – Variatio – Adagio) teeman, jota viulu käsittelee yhä kiihkeämmin, viitteenä Marian myöntymiseen. Finaalissa arkkienkelin siivet havisevat uudemman kerran ja lopussa viulu muotoilee laskevista tersseistä Pyhän Kolminaisuuden symbolin. Sonaatin päättävän korkean trillin on ounasteltu kuvaavan Marian tarkkaa hedelmöittymishetkeä.

Toinen sonaatti (Marian vierailu Elisabethin luona) on A-duurissa ja viritys A-E-A-E. Sonaatti ja Presto-osa liittynevät Marian saapumiseen Sakariaan taloon ja Elisabethin tervehtimiseen. Viimeisessä osassa Biber esittelee bassossa teeman, joka muistuttaa vanhaa Magnificat-sävelmää (Marian kiitosvirsi), jonka yllä viulu tanssii riemukkaana.

Kolmas osa (Kristuksen syntymä), h-molli, viritys H-Fis-H-D, kuvaa intiimein sävyin joulupäivän tapahtumia. Syntymän onnea ympäröivät kuitenkin tulevaisuuden uhkakuvat: Biber lainaa muutaman tahdin Ristiinaulitsemis-sonaatista ja psalmisävellyksestään Laetatus sum. Yksiosainen neljäs sonaatti (Jeesus tutkittavana temppelissä), d-molli – A-D-A-D, on basso-ostinatolle pohjautuva chaconne (Ciacona), joka päättyy Nunc dimitis -rukoukseen.

Viidennessä sonaatissa (Jeesuksen tutkinta temppelissä), A-duuri – A-E-A-Cis, 12-vuotias Jeesus-lapsi on viisaiden miesten tutkittavana temppelissä: ensiosan huolestuneet sävyt voisivat kuvastaa lastaan etsivien vanhempien kiihtymystä, Allemanden fuuga puolestaan temppelissä toimeenpantua tenttiä kysymyksineen ja vastauksineen.

Surullisista mysteereistä ensimmäisessä, kuudennessa sonaatissa (Jeesus Getsemanessa), c-molli – As-Es-G-D, viulun sordinoitu ääni tavoittaa pahaenteisen tunnelman Getsemanessa, veren hikoilun ja kasvavan tuskan. Seitsemäs sonaatti (Jeesuksen ruoskinta), F-duuri, on viritetty suppeaan yhden oktaavin alaan (C-A-F-C), piiskan sivalluksien ja kipeiden iskujen sadellessa yhä kiivaammin loppua kohden.

Myös kahdeksannessa sonaatissa (Kruunaus orjantappuroilla), B-duuri, on viulu jälleen viritetty kapeaan rekisteriin (D-F-B-D), antaen kappaleelle epätavallisen ahdistavan sävyn: Kristuksen kruunausta orjantappuroilla säestävät väkijoukon ilkkuminen ja pilkka. 

Monumentaalinen g-molli-passacaglia on kokoelman erillinen päätösnumero, järeä muunnelmasarja kuusikymmentäviisi kertaa toistuvan bassosävelmän yllä. Teeman ensimmäiset sävelet voisivat viitata suojelusenkelin hymniin “Einen Engel Gott mir geben” – käsikirjoitukseen liitetyissä etsauksissa on Passacaglian kohdalla suojelusenkelin kuva.

Antti Häyrynen