Hyppäys liedin syvyyksiin

 

 

Jean Sibelius: Svarta rosor, Den första kyssen, Noden, Säv säv susa, Die stille Stadt, Aus banger Brust, Im Feld ein Mädchen singt, Var det en dröm, Kom nu hit död, Johannes Brahms: Vier ernste Gesänge, Robert Schumann: kuusi laulua Lenaun runoihin ja Requiem, Toivo Kuula: Yö, Tuijotin tulehen kauan, Sinipiika, Heidenzauber, Suutelo, Jääkukkia. Arttu Kataja, baritoni ja Pauliina Tukiainen, piano. Alba 456.

Liedin yhdistäminen oopperalaulajan uraan ei ole mitenkään yksinkertainen asia, vaikka meillä onkin ollut esimerkkejä sen onnistumisesta: mm. Jorma Hynninen, Martti Talvela, Tom Krause, Soile Isokoski ja nuoremmista kyvyistä mm. Aarne Pelkonen. Liedin tarvitsemaa hienomekaniikkaa on kuitenkin vaikea säilyttää pelkkinä sivuprojekteina, niin äänen- kuin ajankäytöllisestikin.

Berliinin Staatsoperissa vuodesta 2006 kiinnitettynä ollut Arttu Kataja todistaa viimeistään nyt kuuluvansa tähän harvalukuisten joukkoon, joka pystyy antamaan liedille sijansa. Hänen ja Salzburgin Mozarteumissa liedin professorina toimivan Pauliina Tukiaisen uusi levy on merkittävä jo sikäli, että siinä ei voi puhua yksin laulajasta, vaan kyse on pitkälle menevästä yhteistyöstä.

Mutta ensin nyt kuitenkin Arttu Katajan äänestä sen verran, että se ei ole kulunut oopperatyön tiimellyksessä yhtään vaan on säilyttänyt nuorekkaan sointinsa ja notkeutensa samalla, kun tulkintojen syvyyttä ja linjojen pakahduttavuutta on tullut lisää. Hän ymmärtää lisäksi tekstin vivahteita, mitä ilman lied ei onnistu. Työskentely Saksassa varmaankin on edesauttanut tätä.

Pauliina Tukiaiselle on kehkeytynyt liedpianismin salaista viisautta, joka ilmenee siinä, ettei pianon osuus erikseen välttämättä pistä korvaan, vaan se perustuu sointien, vivahteiden ja hienovaraisen myötäilyn taiteelle – myös omia kommentteja ja subtekstejä luotaessa.

Tiiviin yhteistyön henki leimaa Arttu Katajan ja Pauliina Tukiaisen liedtulkintoja.

Levyn nimi, Serious songs, tulee Brahmsin laulusarjasta Neljä vakavaa laulua. Koko ohjelma ei ole synkistelyä, mutta Brahmsin, Schumannin, Sibeliuksen ja Kuulan liedit jäsentyvät loogiseksi kaareksi, joka kaiken romanttisen haaveilun ja uhman jälkeen laskeutuu jokaisen osuuden päätteeksi luopumiseksi tai jäähyvästeiksi jollekin asialle. Tosin Brahms antaa kaiken vanhatestamentillisen tuomiotunnelman jälkeen loppusanan rakkaudelle.

Brahmsin sarjasta kuulee joskus turhankin karuja tulkintoja, mutta Kataja ja Tukiainen antavat sijansa myös katoavalle kauneudelle. Schumannin Lenau-lauluissa vaeltaja-, luonto- ja rakkaustematiikka yhdistyvät saksalaisen romantiikan hengen mukaisesti – tyyliin yksinäinen kipuilija kuusimetsän yössä. Liedduo balansoi nämä tunnelmat asteittaiseksi siirtymäksi kohti hyvästijätön katkeruutta ja Requiemin kuolemankaipuuta.

Kataja antaa Schumannissa äänensä kukoistaa herkkyyden ja voiman koko asteikolla, ja Tukiainen tekee niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin soinnin luonteesta – onko tekstuuri virtaavaa vai erottelevaa – runon merkityksiä luovia tunnelmia.

Ehkä persoonallisimmillaan taiteilijat ovat siltikin Sibeliuksen lauluissa, joissa he antavat enemmän aikaa tauoille ja runotulkinnan vapauksille. Keskiöön nousevat symbolistiset, jähmettyneet sieluntilat, kuten lauluissa Norden, Die Stille Stadt ja Im Felden ein Mädchen singt. Niissä pysäyttävä melankolia tulee juuri oikeanlaisesta pidättelystä. Väkivaltainen Aus banger Brust sekä Svarta rosor ja Var det en dröm avautuvat suuremmalle ilmaisulle uljaine huipennuksineen, ja Kom nu hit död toimii siltana Brahmsin Vakaville lauluille.

Toivo Kuulan lauluissa kaikki pohjalainen paatos ja fatalismi tulevat esiin pakahduttavina mutteivät pelkästään uhoilevina, vaan nekin asettuvat sivistyneen liedtaiteen jatkeeksi. Kokonaisuutena käsillä on yksi parhaista suomalaisista liedlevyistä pitkään aikaan.

Harri Kuusisaari