Villien unien Don Carlos

Jonas Kaufmannin Don Carlois ja Malin Byströmin Elisabeth ovat vielä onnensa kukkulalla, kunnes kuningas Filip pilaa kaiken

Wienin valtionoopperan online-viikko jatkui huikealla Don Carloksella. Maanantaina on luvassa Straussin Elektra ja keskiviikkona Straussin Nainen vailla varjoa. Camilla Nylund loistaa kummassakin.

 

Wienin valtionooppera oli pitkään perinteiden linnake, jonne saksalaiseen moderniin ohjaustyyliin kyllästyneet saattoivat tulla realististen kulissien turvasatamaan. 2000-luvun alussa sekin muuttui, kun tyyliä päivitettiin. Yksi näistä tuotannoista oli Peter Konwitschnyn vuonna 2004 ohjaama Verdin Don Carlos – viisituntisena ranskankielisenä alkuversiona. Silloin sen slapstick-huumori ja zoomaukset tähän päivään herättivät paheksuntaa. Nyt ne kruunasivat hienon oopperanautinnon.

Striimiesitys oli tuore, nauhoitettu viime kuulta juuri ennen Itävallan sulkua. Se esitteli Jonas Kaufmannin ensimmäisessä suuressa esityksessään koronapaussin jälkeen mutta myös joukon ensiluokkaisia debyyttejä – erityisesti ruotsalaissopraano Malin Byströmin Elisabeth ja nuoren, jaloäänisen venäläisbaritonin Igor Golovatenkon Rodrigo.

Oopperan versiota Pariisin-kantaesityksestä vuodelta 1867 näkee harvoin jo sen pituuden vuoksi, eikä nytkään kaikki balettimusiikki ollut mukana. Silti oleelliset lisät myöhempään Milanon-versioon verrattuna olivat. Alkunäytös Fontainebleaun metsässä on tärkeä, sillä se pohjustaa Don Carloksen ja Elisabethin rakkaustarinan sekä laajemman poliittisen tilanteen. Elisabethin ja Ebolin duetot neljännessä näytöksessä paljastavat rooleista oleellisia asioita, ja Don Carloksen ja kuningas Filipin kohtaus Posan kuoleman jälkeen viimeistelee isän ja pojan ongelmallisen suhteen.

Konwitschny oli sijoittanut tapahtumat melkein tyhjälle, suurimmaksi osaksi pimeälle näyttämölle, jossa on vain muutamia uloskäyntejä. Se on osuva kuva El Escorialin linnan ahdistavasta ilmapiiristä ja ihmisten psyykkisestä vankilasta.

Ohjaaja liioittelee joitakin reaktioita, mutta se on paikallaan draaman terävöittämiseksi. Synnintekijä Eboli piehtaroi Filipin kanssa kuninkaan laulaessa kuuluisaa monologiaan, ja Elisabethin seurana aariansa aikana on munkki, joka ei peittele olevansa Kaarle II:n haamu. Yleensä asetelmat ovat kuitenkin pelkistyneen tehokkaita. Mitään krumeluuria tässä rikkinäisten hahmojen draamassa ei tarvita.

Don Carloksessa on kuitenkin myös poliittinen ulottuvuutensa, diktatuurin harjoittama sorto ja väkivalta, ja se tuodaan selkeästi esiin Autodaphe-kohtauksessa, jonka ohjauksesta ja videototeutuksesta on vastannut Vera Nemirova. Kuoro on lavalla kuin virallisessa patrioottisessa juhlassa. Samalla oopperatalon lämpiössä kuninkaallinen seurue tulee kameroiden piirittämänä, ja uskonnollisten toisinajattelijoiden joukkoa kuljetetaan ketjuissa pahoinpidellen. Kaikki tämä välitetään saliin videolta, ikään kuin katsoisimme tv-lähetystä Valko-Venäjältä tai muualta. Äkillinen aikaleikkaus toimii ja hätkähdyttää.

Oopperan tähdet laittavat ranttaliksi Ebolin uni -pantomiimissa.

Yhtä provokatiivinen on naamiojuhlien kohtaus, jonka keskelle balettinäytöksen sijaan on tehty pantomiimi Ebolin uni. Siinä juonikas ja mustasukkainen prinsessa on naimisissa Don Carloksen kanssa, ja he kutsuvat Filipin ja Elisabethin 1960-luvun keskiluokkaiseen kotiinsa. Illallinen kärähtää, mutta Posan pizzapalvelu pelastaa. Viiniä juodaan liikaa, ja siitä alkaa varsinainen slapstick-show. Estoitta Jona Kaufmann ja muut tähdet tähän lapsekkaaseen menoon heittäytyivät. Miksei klassikossa saisi irrotella?

Laulussaan Kaufmann oli mestaruutensa huipulla. Olen nähnyt hänen Don Carloksen livenä pariin kertaan, mutta nyt hän tulkitsi mieleltään epävakaata hahmoa vielä kiihkeämmin, nauttien lavalle pääsystä paussin jälkeen. Äänessä oli sekä iskevää tulta että huikein ohentein ilmaistua haaveellisuuta ja tuskaa.

Malin Byström on aiemmin tullut tunnetuksi saksalaisista rooleistaan, mm. Salomesta, mutta nyt hän yllätti intensiivisellä ja soinnillisesti samettisella Verdi-tulkinnallaan. Hänen Elisabethinsa oli lihaa ja verta, ei mikään vankilaansa suljettu naisparka. Igor Golovatenko lauloi Rodrigoa yhtä aikaa muhkeasti ja elegantisti ja toi hyvin esiin tämän idealismin. Hän on uusi baritonitähti, josta vielä kuullaan.

Eve-Maud Hubeaux oli Ebolina varsinainen peluri ja välitti sen myös taipuisalla äänellään. Michele Pertusin Filip oli vuorotellen kärsivä ja julma, mutta Roberto Scandiuzzin jylisevän suurinkvisiittorin edessä hänkin joutui nöyrtymään. Kirkon valta peittosi valtion.

Kapellimestari Bertrand de Billy löysi partituurista ranskalaisen version ominaispiirteet ja korosti intiimien kohtausten sisäistä tehoa, leikkaamatta yhtään grand operán suureellisuudesta. Ebolin uni -kohtauksessa kuultu Verdin alkuperäinen balettimusiikki on niin hienoa, että miksi sitä ei saada esiin useammin?

•••

Elektra 23.11., Joutsenlampi 24.11., Die Frau ohne Schatten 25.11. klo 21

play.wiener-staatsoper.at