Arvio: Sillanpää-ooppera levittää taiteilijapsyyken luonnon taustakankaalle

Taiteen ja elämän ristiriita oli yksi Sillanpää-oopperan teemoista. Helena Juntunen ja Waltteri Torikka Siikrinä ja Frans Emilinä. Kuva: Mikko Auerniitty

Rinteessä kukoistavat niittykukat, metsänreuna humisee ja kivikkoinen puro pulputtaa omaa äänitaidettaan. Pirkanmaalla Hämeenkyrön Myllykolussa jo vuosikymmeniä toiminut kesäteatterinäyttämö puhalsi henkeään paikalla kantaesityksensä saaneeseen Sillanpää-oopperaan. Ei ollut vaikea ymmärtää sitä paloa, jolla työryhmä ajoi oopperaa Nobel-kirjailijan synnyinkodin takana aukeavaan puronotkoon. Waltteri Torikan ideasta alkunsa saanut ja Seppo Pohjolan säveltämä ooppera on synnytetty lähes tyhjästä, ainoana valmiina rakenteenaan paikan kesäteatteriperinne, jossa libreton kirjoittanut Panu Rajala on ollut aktiivinen hahmo.

Suomen suvea kauneimmillaan esittelevä miljöö, se sama, josta F. E. Sillanpääkin ammensi kirjalliseen ilmaisuunsa, on ollut hankkeen suuri innoittaja, ja esitys elää orgaanisesti luonnon kanssa: katsomosta avautuva maisema otetaan kokonaisuudessaan haltuun, hermosutunut Sillanpää nyppii ruohoa ja vilkas puro muuttuu keskeiseksi lavasteeksi. Rajalan libretto seurailee Sillanpään omaa tyyliä, ja Pohjolan musiikissakin leijailee tuo kesäöinen väripaletti.

Tämä on kuitenkin vain yksi puoli. Kyseessä ei ole nostalginen maalaiskuvaelma vaan särmikäs muotokuva. Sillanpäätä taiteilijana katsotaan inhimillisin silmin: hän on suuri ajattelija ja mahdoton aviomies, ihanteissaan vellova, maanisesti inspiraatiota metsästävä. Hän tajuaa uhraavansa läheisensä ”taiteen julmalle jumalattarelle”, mutta piiloutuu kulmikkaan taiteilijaegonsa alle.

Tämä levoton psyyke heijastuu oopperan muotoon: kiintopisteenä toimii Kammion mielisairaala, jonne Sauli Tiilikaisen tulkitsema vanha Sillanpää joutui pian Nobel-palkinnon jälkeen. Tästä loukosta sinkoilee esiin kohtauksia eletystä elämästä.

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

Auli Särkiö-Pitkänen

Seppo Pohjola/Panu Rajala: Sillanpää-ooppera
ensi-ilta Hämeenkyrön Myllykolussa 22.7. klo 18