Perhedraamasta tuli unen ooppera

Sakari Viika © Äidin (Anne Sofie von Otter) ja tyttären (Erika Sunnegårdh) välienselvittelyä aavemaisen yleisökuoron kommentoidessa taustalla.

Sebastian Fagerlundin ooppera Höstsonaten perustuu Igmar Bergmanin elokuvakäsikirjoitukseen, mutta itse elokuva on syytä unohtaa teosta katsoessa. Niin teki säveltäjäkin halutessaan välttää suoria vaikutteita. Oikeastaan lopputuloksen erilaisuus vasta perusteleekin uutuuden – muuten aihe olisi ollut oopperaksi outo.

Realistisen kamarinäytelmän psykologisesta paljaudesta ei ole jäljellä paljoakaan. Sen sijaan ooppera nostaa esiin menneisyyden muistojen, unen ja alitajunnan kerroksia kiehtovalla tavalla. Elokuvassa äidin ja tyttären traumaattinen suhde tulee esiin ahdistavana syyttelynä. Oopperassa yksityinen ja realistinen nousevat yleisiin ja unenomaisiin mittoihin.

Ensi alkuun saattoi epäillä, onko Syyssonaatti oikea ooppera-aihe Fagerlundille, joka on tunnettu soinnillisesti säkenöivistä ja valon pimeyden vaihtelusta ammentavista orkesteriteoksistaan. Hänen musiikissaan on optimistista liike-energiaa ja orkestraation loistoa. Mitä tekemistä sillä voi olla Bergmanin synkkien ja introverttien dialogien kanssa?

Kyllä tätä ristiriitaa oli hieman mukaan jäänyt, mutta lopputulos on silti varmaan parempi kuin jos säveltäjä olisi lähtenyt kuvaamaan perhehelvetin syövereitä yksi yhteen. Näin oopperalla on annettavaa myös minunlaisille, joita itse elokuva ei syvemmin kosketa.

Onnistuneen kokonaisuuden perusta on Gunilla Hemmingin libretto, joka rakentuu oikein rytmitettynä ja musiikille tilaa jättäen. Tekstiä ei ole liikaa. Realistisia dialogeja ja siitä erkanevia jaksoja kuten kuoron nasevia repliikkejä on sopivassa suhteessa.

Monet Syyssonaatin partituurin energisistä jaksoista ovat tutun kuuloisia Fagerlungin orkesterimusiikista, mutta hän on oopperassa myös laajentanut ilmaisuskaalaansa ja draamallisia kaariaan. Räiskyvien ja syöksähtelevien aiheiden vastakohtana kuullaan pitkiä staattisia jaksoja, joissa pappilan kello tikittää, ja aika pysähtyy painostavasti. 

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi