Lattea ohjaus hämmentää Reininkultaa

 

Moni Reininkullan kohtaus kuten jumalten nousu sateenkaaren väreissä Valhallaan miellyttää Wagner-traditionalistien silmää.

Jos Reininkulta on Wagnerin Ring-sarjan Vorabend, niin Kansallisoopperan uudella tuotannolla on myös kulissientakainen esinäytöksensä. Kari Heiskasen pois potkiminen on luonut tuotannon ylle epäilyn varjoja, joista ei Reininkullassa kyetty vielä oikein pääsemään irti.

Musiikissa oli voimaa, ja kokonaan suomalainen solistikunta pääsi yllättämään epäilijät, mutta henkilöohjauksen latteus ja kokonaisnäkemyksen ohuus tuottivat hämmentyneen kokemuksen.

Wagerin jättiteos on aina tekijöidensä kannanotto vallanhimon, rahan, ahneuden ja rakkauden tematiikkaan, ja jos vakuuttavaa perusideaa niistä ei synny, ollaan heikoilla jäillä. Täytyy nyt vain toivoa, että isoissa jatko-osissa päästään todellisten kysymysten äärelle.

Peukkuja täytyy siksikin pitää, että musiikillisen toteutuksen ja laulajakunnan osalta Helsingin uudella Ringillä on hyvinkin elinmahdollisuuksia. Pidin Esa-Pekka Salosen johtamisesta: jäntevä, soljuva ja tarkka ote toimi, ja orkesteri vastasi kuvausvoimaisella soitolla.

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

 

 

 

 

 

 

 

 

 

1 KOMMENTTI

  1. Hyvin laulettu ja soitettu esitys, kun vain unohtaa Wagnerin oopperoiden tarinoiden pateettisen Sormusten herra -hupsuuden. Niin suuria tehoja kuin Mikki Kunttu osaa valoilla laatia, lavastajan puute on köykäisen ohjauksen ja slow-motion pysähtyneisyyden rinnalla olennainen. Ammattilavastaja voisi paremmin raamittaa kokonaisuutta. Tuotannon striimaus toi amerikkalaiselta oopperan ammattilaisten ja vakavien harrastajien Parterre Box -keskustelufoorumilta kommentin “Reininkulta Las Vegasissa”.