Kymi Sinfonietta tarjosi pyörryttävän matkan moderniin

Piia Komsi eläytyi täysillä Liisan seikkailuihin ihmemaassa. Kymi Sinfoniettaa johti Olari Elts.

Kekseliäs ohjelmasuunnittelu on pienen orkesterin paras selviämiskonsepti, ja sellaisesta antoi hyvän esimerkin Kymi Sinfonietta tämän viikon konsertissaan. Se todisti, että oman aikamme musiikin ei tarvitse olla vaikeatajuista. Absurdi huumori, soitinteatterin keinot ja kaaoksen rajoilla keikkuva virtuositeetti veivät pyörryttävälle matkalle.

Ytimekkäämpää aloitusta konsertille ei voisi kuvitella kuin Mark-Anthony Turnagen A Furious Fanfare, jossa vasket kajauttelevat minuutin verran kieli poskessa. Se antoi vauhtia Lotta Wennäkosken Hele-teokselle. Siinä lyyrisestä musiikistaan tunnettu säveltäjä astuu nopealiikkeisemmän rytmin ja soitinteatterin pariin – soittimistoon kuuluvat polkupyörän pumppua muistuttavat liukupillit, ja toinen lyömäsoittaja puhaltelee melodikaa.

Hele-nimen assosiaatiot kuuluvat musiikissa: se on korukuviota tarkoittava musiikkitermi, mutta nimen kaiku kuuluu myös kirkkaissa väreissä ja kahdesta lyhyestä sävelestä koostuvassa rytmiaiheessa. Vauhdikkaat pyrähtelyt ja uikutukset saavat rinnalleen salaperäisempiä kerroksia ja linnunlaulua. Teos on selkeä mutta jättää paljon tilaa mielikuvitukselle. Sitä orkesteri käytti ilokseen.

Korealaissyntyisen, Berliinissä asuvan Unsuk Chinin ooppera Alice in Wonderland perustuu Lewis Carrollin lastenkirjoihin Liisa ihmemaassa ja Liisa pelimaailmassa. Säveltäjä teki oopperan aiheista konserttiteoksen Puzzles and Games, jossa on Liisan, kissan, hiiren ja herttuattaren osuuksia. Kotkassa kuultu sovitus kamariorkesterille lisää sen esitysmahdollisuuksia.

Sopraano Piia Komsi lauloi kissan osaa oopperan kantaesityksessä 2007, joten hänellä on pohjaa tehdä myös Puzzles and Games dramaturgista sisältöä ymmärtäen. Teoksen nimi on kuvaava, sillä Chin on kiinnostunut Carrollin tekstin paradokseista, arvoituksista ja peleistä.

Komsilla on suora tuntuma Chinin unenomaiseen musiikkiin ja omalaatuiseen huumorintajuun. Koomiset kommellukset ja outouden tunteet tuntuvat valahtavan kohti hulluutta, ja taustalla lymyää vaaran tunne. Komsi taitaa tämän nuorallakävelyn virtuoosin lailla.

Ensimmäisen laulun lapsenomaisen viattomuuden ja ihmettelyn Komsi löysi hellästi. Sitten alkoivat surrealistiset kuvat vyöryä, ja sopraanon naukuvat glissandot saivat aikaan pyörryttäviä tunteita Liisan kutistuessa ja kasvaessa ja ihmetellessä, kuka hän oikeastaan onkaan.

Ääritilat inttävistä lastenloruista uhkaaviin tunnelmiin ja hölynpölyyn vaativat karrikoivaa laulavan näyttelijän työtä. Lopussa herttuatar antaa julmia kasvatusohjeitaan, ja sopraano yltyy raakkuviin kiljahduksin, orkesterin osallistuessa nipistelyyn ja rähjäämiseen.

Komsi pani itsensä likoon, ja laserintarkasta koloratuurisopraanosta irtosi myös raadollisia sävyjä. Muusikot eläytyivät sadun soiviksi symboleiksi, Olari Eltisin pitäessä koko ajan vinksallaan olevan maailman järjellisissä kehyksissä.

Piia Komsin täytyisi päästä esittämään koko oopperan nimirooli Kansallisoopperassa! Mutta lienee turha toivo, että Töölönlahdella uskaltauduttaisiin tällaiseen.

John Adamsin Kamarisinfonia huipensi omalla tavallaan konsertin punaisen langan. Teos on kunnianosoitus Schönbergin vastaavalle teokselle. Sävellystyön aikana Adamsin seitsemänvuotias poika paneutui piirrettyihin filmiklassikoihin, Maantiekiitäjän ja Kelju K. Kojootin yhteenottoihin, ja niiden hyperaktiivinen meno sekoittui säveltäjän ajatuksissa Schönbergiiin, josta hän löysi jotain vastaavaa.

Alun urbaani moniäänisyys ja finaalin maaninen meno vaativat soittajistolta suurta virtuositeettia, ja sitä löytyi Kymi Sinfoniettan soittajilta yllättävissä määrin. Olari Elts piti koko ajan karkailemaan pyrkivät soitinosuudet loputa koossa ja antoi kokonaisuudelle periamerikkalaista svengiä.

Harri Kuusisaari