Hyvää kannatti odottaa: Flash Flash on hämmentävä, vangitseva ja riemastuttava aistien karamelli

B (Sampo Haapaniemi), C (Varvara Merras-Häyrynen) ja A (David Hackston) Väliajan pyörteissä. © Maarit Kytöharju / Musica nova

Salama ei osu kahdesti samaan paikkaan, sanoo vääräksi todettu uskomus. Sekä tieteen että abrahamisten uskontojen mukaan ihminen elää ja kuolee maan kamaralla vain kerran. 9.2.2019 Musiikkitalon Black Boxissa yksi henkilö koki kuitenkin kaksi kuolemaa; valonvälähdyksiä nähtiin sitäkin useampia. Strobon räpseitä, tallennettuja stillejä ja elämän filminauhaa pikakelauksella. Toistettuja hetkiä, lauseita ja musiikillisia eleitä, sillä tämä vuonna 1968 ammuttu ja kuoleman rajalla käynyt taiteilija Andy Warhol (1928-1987) toisti, monisti, ja tarkkaili. Hän tarkkaili ja tallensi, eikä halunnut olla aktiivinen muuttaja, toimija, ja oman elämänsä eläjä. Näennäinen sellaisenaan ottaminen ja näyttäminen teki hänestä, ironista kyllä, 1900-luvun kulttuurielämän suuren vaikuttajan.

Säveltäjä Juhani Nuorvalan ja libretisti Juha Siltasen ooppera Flash Flash sai kipinän jo 1980-luvun puolella ja valmistui 2005, mutta toteutus kaatui kerta toisensa jälkeen rahoitusvaikeuksiin. Musica nova –festivaali vihdoin toi tänä vuonna teoksen kokonaisuudessaan ensi-iltaan, ja jo kauan ennen aplodeja tästä päätöksestä saattoi olla kiitollinen.

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

Santeri Kaipiainen