HKO:n dramaattisessa ohjelmassa toiveet ja odotukset sortuivat – muttei onneksi laatu

Sairastapauksesta huolimatta Mika Kares selvisi läpi Siniparran roolistaan. Vaikutukset lauluun kuuluivat kuitenkin sen verran, että teoksen levytysaikataulut BIS-yhtiölle saattoivat mennä uusiksi. © Saara Salmi

Helsingin kaupunginorkesteri: Siniparran linna. Susanna Mälkki, kapellimestari; Szilvia Vörös, mezzosopraano; Mika Kares, basso; Géza Szilvay, lausuja. Berlioz, Bartók. Musiikkitalo 15.1.2020.

Brittiläinen psykoterapeutti Adam Phillips kertoo kirjassaan Missing Out, että ihmisen tarpeet ja niiden tyydyttäminen aiheuttaa kolmenlaista turhautumista: ensin ihminen turhautuu jonkin puuttumiseen (eli tarpeeseensa), joka johtaa haaveiluun tarpeen täyttymisestä ja turhautumiseen siitä, että fantasia ei ole tosi; lopulta tarpeen tyydyttyminen johtaa pettymykseen, sillä täyttymys ei vastannutkaan fantasiaa. Tämä tarpeiden, haaveiden ja todellisuuden ristiriita on myös läsnä läheisissä ihmissuhteissa: ihastuessa on vaarana luoda toisesta haavekuva ja latoa häneen fantastisia odotuksia, jotka johtavat väistämättä pettymykseen, kun toinen onkin aina erillinen oma yksilönsä.

Béla Bartókin ainoa ooppera, yksinäytöksinen Herttua Siniparran linna (1918/1921) käsittelee tätä toiveen ja tiedon kompleksia suhdetta, vaikka näennäisesti perustuukin vanhaan eurooppalaiseen satuun Siniparrasta ja tämän nuorikosta, jota on kielletty avaamasta herttuan linnan ovia salaisuuksineen. 1900-luvun alun kulttuuriseen ajanhenkeen olivat kuitenkin tehneet lähtemättömän vaikutuksen Freudin ja Jungin psykoanalyyttiset teoriat, ja niinpä Bartók ja librettisti Béla Balázs kiepsauttivat tarinan symboliikan puolelle. ”Silmäluomiemme esirippu on avoinna, vaan missä näyttämö: ulkona vai sisällä?” sanotaan oopperan prologissakin, jonka legendaarinen viulupedagogi Géza Szilvay lausui unkariksi keskiviikkoiltana Musiikkitalon lavalla.

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi