Hakolan uudet metkut

Kimmo Hakola jaksaa yllättää.

 

Kimmo Hakolan puhallinkvinteton kantaesitys Kemiönsaaren musiikkijuhlilla, Salon taidemuseossa 13.7.; Arktinen hysteria -kvintetti (Matti Närhinsalo, huilu; Laura Kemppainen, oboe; Christoffer Sundqvist, klarinetti; Tommi Hyytinen, käyrätorvi; Ann-Louise Wägar; fagotti)

Kimmo Hakola on säveltäjä, jolta ei koskaan ole kannattanut odottaa mitään – mitä ikinä ounasteleekin, lopputulos on ihan jotain muuta. Eikä Hakola petä odotuksia tuoreessa puhallinkvintetossaankaan, jos odotuksena on odottamattomuus.

Teoksen alku vihjaa bassokulkuineen jonkinlaiseen barokkihenkiseen passacagliaan, mikä vaikutelma kuitenkin katoaa lähes heti ilmaannuttuaan. Klarinetin murtosointuluritukset tuntuvat kuuluvaan romanttiseen estetiikkaan, joka silti haihtuu ilmaan.

Hakola jymäyttää kuulijansa uudelleen ja uudelleen antamalla ymmärtää sitä ja tätä, mutta vetääkin jälleen uuden ässän hihasta ja sen myötä johdattamalla kuulijan tuon tuhannen metkun kautta takaisin alun sävelkieleen.

Mukaan mahtuu vaikka mitä, rankkoja efektitehoja, Wagnerin Ring-sitaatteja… En silti yritä moittia teosta eklektisyydestä, sillä Hakolalla on kokonaisuus pivossa. Musiikillisten ideoiden toistuvuus saa aikaan tanakan rakenteen, ja asettaa kokonaisuuden tyylipuhtaisiin raameihin.

Kvintetto rasittaa kutakin soittajaa ankarasti, mitä soitettavaan satsiin tulee, mutta kovimmille joutuu klarinetti, se kun on lähes alituisesti äänessä. Satsikin on äärimmäisen vaativaa hallitusta cantilenasta riekkuviin sointitehoihin. Jos kantaesitykseen liittyvät hermoilut sivuutetaan, Arktisen hysterian esitys oli erinomainen.

Matti Lehtonen