Energinen Mozart-messu kärsi tasapaksuudesta

Kristiina Poska tekee oopperakapellimestarin uraa Saksassa. Kuva: Kaupo Kikkas

Mozartin keskeneräisyydessäänkin monumentaalinen, ns. Suuri c-mollimessu huokuu vastanaineen säveltäjän rakkautta vaimoaan kohtaan. Messusta tuli paitsi hellyydenosoitus myös paraatipaikka sopraano Konstanze Weberille, joka esitti toisen messun valovoimaisista sopraano-osuuksista. Kristiina Poskan mottona Tapiolassa tuntui olevan nuoren rakkauden kipinä ja sähkö: messuosissa oli malttamatonta imua, tempot olivat etukenossa, Tapiola Sinfoniettasta ja Suomen Laulusta virolaiskapellimestari haki energisin liikkein iloista raikkautta. Vaikutelman viimeisteli nuori ja lahjakas solistikaarti kuningattarenaan Marjukka Tepponen.

Poska tekee uraa oopperakapellimestarina Saksassa, ja aikoinaan hän aloitti kuoronjohdon parissa. Siksi ei yllättänyt, että hän piti Suomen Laulun tarkasti ja kannustavasti hyppysissään. Esko Kallion valmentama kuoro seurasi ketterästi nopeissakin tempoissa, saksalaistyyppinen ääntämys välittyi ja sopraanoista löytyi voimaa. Kuoron yhtenäinen, suora sointi, suuri koko ja kokemus suurteosten esittämisessä takasivat esitykseen iskevän suurkuorosoinnin. Kokonaisuus oli vakuuttava, mutta fraseerauksen jäykkyys, pianissimojen harmaus ja miesäänten vaimeus latistivat menoa etenkin loppua kohti.

Suurimpana ongelmana oli, että Poskan energinen tulkintaidea ei jalostunut pitemmälle, vaan reippaat ja intomieliset osat alkoivat nopeasti toistaa itseään. Tempot pysyivät kuoro- ja solistiosissa lähellä toisiaan, ja teos tuntui tavallistakin torsommalta, kun jokin tasapainottava elementti jäi puuttumaan. Poska eteni suoraviivaisesti ja malttoi vain harvoin pysähtyä herkuttelemaan. Tapiola Sinfonietta tarjoaa yleisesti ottaen Suomen laadukkainta klassisminajan soittoa, ja vaikka Et incarnatus est -aariassa orkesteri pääsi väläyttämään suloisen pehmeitä huokailuja oboisti Paula Malmivaaran johdolla, musisoinnille jäi aika vähän tilaa. Tuntui kuin Poska olisi kiidättänyt draamaa eteenpäin kohti kulminaatiota, jota ei kuitenkaan ollut – vaikka päätös, kahden Osanna-fuugan kehystämä solistikvartetin Benedictus, olikin kiitettävän loistokas.

Keskeneräisestä messusta on olemassa erilaisia isostikin täydennettyjä versioita, mutta nyt käytettiin yleiseen tapaan editiota, jossa partituuriin on kajottu vain vähän. Ainoastaan Benedictuksessa kaikki neljä solistia, myös basso, pääsevät ääneen. Tenorilla on tämän lisäksi laulettavaa vain naisten hallitsemassa Quoniam-triossa, joten tenori Juho Punkeri ja basso Kristian Lindroos olivat epäkiitollisessa tehtävässä. Molemmilla on vaaleasävyiset ja erittäin kauniit äänet, jotka eivät päässeet lyhyissä esiintuloissa avautumaan, vaan jäivät harmillisen paljon naisten varjoon. Miessolistit sekä kakkossopraanon roolissa laulanut Silja Aalto ovat lupaavan uran aloittaneita, kilpailumenestyksestään tunnettuja laulajia. Aallolla on hienostunut, tummennettu sopraanoväri ja erinomainen laulutekniikka, mutta musiikillista rohkeutta tarvittaisiin paljon lisää. Laudamus te -aaria oli kilpailumainen, taidokas suoritus, josta puuttui iloa ja musiikin muotoilua.

Marjukka Tepposen heleän kukkea sopraano on viime aikoina selvästi muhevoitunut, mutta hän hallitsee isompaa äänimassaa edelleen tarkasti valjastaen sen sekä säkenöiviin paisutuksiin että untuvaisiin ohennuksiin. Hänen aistikkaasta ja luonnollisen lumovoimaisesta musisoimisestaan saattoi vain nauttia, joskin Tapiola Sinfoniettan Mozart-soitolle olisi voinut löytyä pariksi myös tyylitietoisempi laulaja. Klassistisempaa asennetta ei kuitenkaan juuri tullut ikävä Tepposen eläytyviä tulkintoja kuunnellessa.

Konsertin voi kuulla vielä Kallion kirkossa 3.11. klo 20.

Auli Särkiö-Pitkänen

Tapiolasali 1.11.
Tapiola Sinfonietta ja Suomen Laulu, joht. Kristiina Poska
Marjukka Tepponen ja Silja Aalto, sopraano
Juho Punkeri, tenori
Kristian Lindroos, basso
Kuoron valmennus Esko Kallio