Carmen luo nahkansa Vaasassa

Merja Mäkelän Carmenissa on ylvästä ja jylhää kauneutta enemmän kuin eroottista kujeilua

Vaasan Carmenissa modernisointi korvaa paheet poliittisella idealismilla.

 

Vaasa on käytännössä täysin kaksikielinen kaupunki, voit vaihtaa ruotsin ja suomen välillä milloin vain ja missä vain, kaikki ymmärtävät toisiaan. Näin tekee myös Georges Bizet’n Carmenin esittäjistö Julia Tapolan ohjaamassa Vaasan oopperan tuotannossa. Jotkut tunnetuimmat aariat lauletaan toki ranskaksi, mutta suurin osa esitetään suomeksi ja ruotsiksi. Ja onhan Espanjakin kielellisesti monenkirjava vielä tänään.

Vähitellen katsojalle alkaa selvitä, että koko tarina, varsinkin puherepliikit, on kirjoitettu uusiksi. Romanit ovat muuttuneet jonkinlaisiksi feministeiksi, jotka eivät harrasta huumeiden salakuljetusta, vaan sujuttavat tasa-arvoa ja naisten äänioikeutta ajavia lentolehtisiä tavallisen postin joukkoon.

Carmenia halutaan näin kunnioittaa naisten tasa-arvoa ja itsenäisyyttä puolustavan liikkeen symbolina. Ei voi olla ihan varma siitä, viittaako Carmenin kavereiden tasa-arvotaisto menneisyyteen vai tulevaisuuteen? Näin juoni muuttuu jännittäväksi, kun katsoja joutuu miettimään, selviääkö ohjaaja tästä rytäkästä kunnialla.

Ehkä ohjaaja on jättänyt itselleen takaportiksi vihjauksen siitä, että esitys onkin vasta harjoitus. Jos kaikki ei ole aivan valmista, niin harjoitellaan lisää. Käännöksessä ohikulkijoita tarkkaillaan näyttämöllä eikä aukiolla, kuoro kävelee plarit kädessä ja sermin takana käydään pukeutumassa. Kuorojen liikkeissä näytti olevan jotain kaavamaista, ehkä tarkoituksella.

Kuula-opiston lapsikuoro on raikkaassa vedossa samoin Vaasan oopperakuoro, joka on saanut mukaan vireitä laulajia Centrian ja Novian ammattikorkeakoulun laulunopiskelijoista. Bassobaritoni Mika Nikander vastaa kuorojen soinnista, mutta esittää ketterästi myös Moralesia.

Kulisseina toimii muutama telineistä rakennettu portaikko ja seinämä, jotka jatkavat näyttämöä kekseliäästi ylöspäin. Mezzo Merja Mäkelän Carmen ei niinkään tanssi vaan nousee ja laskeutuu pitkin portaita aina tilanteen mukaan. Tässä ohjauksessa Carmen ei ole mikään kevytkenkäinen hepsankeikka, varsinkin Mäkelän hahmossa on ylvästä ja jylhää kauneutta enemmän kuin eroottista kujeilua. Hänen tumma mezzonsa soi kantavasti, mutta itseluottamus voisi näkyä vielä paremmin.

Haastattelin joskus 80-luvulla Teresa Berganzaa, joka oli harmissaan siitä, että Carmen tulkitaan täysin väärin tekemällä hänestä kevytkenkäinen nainen. Carmen ei voisi olla sitä, sillä hän on ylpeä romani, joka noudattaa heimonsa tiukkoja sääntöjä, mutta sehän ei estä häntä olemasta eroottinen luonnonvoima. Juuri hänen tavoittamattomuutensa tekee hänestä niin kiehtovan. Merja Mäkelän etäisenä pysyvä Carmen vastasi näitä ihanteita.

Vaasan Carmen julistaa tasa-arvoa ja naisten oikeuksia.

Minna-Leena Lahden sopraano soi Micaëlana tyttömäisen heleästi aina ylä-ääniin saakka. Ehkä hän laulaa ruotsiksi, koska edustaa yläluokkaisempaa Kataloniaa, josta Don José on kotoisin, vastakohtana Carmenin villimmälle Andalusialle. Muuten ei kielijaosta löytynyt mitään osoittelevaa logiikkaa. Don Joséna laulavan tenori Markus Nykäsen ja Mikaëlan duetto oli esityksen nautittavimpia. Nykäsen olemus ja kaunis ääni loivat uskottavasti kiltin mammanpojan hahmon.

Kirjavassa paidassaan näyttämölle saapasteli karheasointinen bassobaritoni Robin Turunen esittämään Escamilloa. Hän laulaa muuten oopperakuorossa ja vuorottelee Moralesin roolissa, joten teki aikamoisen harppauksen urallaan. Basso Niklas Spångbergin kookas ja römäkkä Zunigan hahmo sai tilaa ja hallitsi näyttämöä kokeneesti.

Sopraano Johanna Isokosken Frasquita ja Annami Hylkilän Mercedes keimailivat niin rohkeasti, että saivat miehissä aikaan jotain metoo-meinikiä, josta sitten valittivat suureen ääneen. Oli vaikea tulkita, oliko syy sysissä vai sepissä. Saksassa ahkerasti laulavan kokkolalaistenori Lasse Penttisen Remendado ja baritoni Sampo-Elias Asikaisen Dancaïro olivat kesyyntyneet salakuljettajista kilteiksi painokoneen käyttäjiksi ja tasa-arvopropagandan levittäjiksi.

Kun tarina on jo muuttunut idealistiseksi, ja konnat kilteiksi, ei lopussakaan enää olla härkätaistelussa, vaan elokuvajuhlilla, jossa päätähti on härkätaistelijaa esittävä Escamillo. Yksi ja toinen yrittää punaiselle matolle. Puvustus, joka on koko ajan perustunut farkkukankaisiin, leimahtaa juhla-asujen myötä ennen näkemättömään kimallukseen.

Loppu hyvin, kaikki hyvin, sillä Micaëla ilmestyy pelastavana enkelinä paikalle, kun Don Josë on puukottanut Carmenin hengiltä. Onko tämä konservatismin voitto?

KapellimestariJonas Rannila aloitti Vaasan kaupungin orkesterin kanssa jo alkusoiton sellaisella vimmalla, että vieressä supattavat teatteritädit piti vaientaa tuimasti. Orkesterilla oli hyvä draivi päällä kautta linjan, sillä Vaasassa ei ole kokonaista oopperaa vähän aikaan soitettu ja orkesteri teki vaikutuksen tasokkuudellaan.

Vaasassa olisi odotettu perinteisempää Carmenin ohjausta ja ehkä ensikertalaisella saattoi koko juttu lipsua käsistä. Silti katsomo oli aivan täysi, sillä Vaasassa on yleisö oppinut käymään oopperassa jo Irma Rewellin aikoina. Onhan Julia Tapolan ohjauksesta tullut paikallinen puheenaihe.

Paula Nurmentaus