Arvio: Uusi musiikki kruunasi itsenäisyyspäivän

Magnus Lindbergin sävelkieli uusiutuu.

Radion sinfoniaorkesterin itsenäisyyspäivän konsertti oli kolmituntinen järkäle, mutta sisältö oli niin kiinnostavaa, ettei pituutta voinut valittaa. Suomen musiikin historian ensimmäinen suuren luokan teos, Sibeliuksen Kullervo sai seurakseen Lotta Wennäkosken ja Magnus Lindbergin jännittävät uutuudet, eivätkä orkesteri ja kapellimestari Hannu Lintu menneet kertaakaan maitohapoille hurjassa työrupeamassa.

Vaikka ohjelma oli muotoiltu Suomi100-teeman mukaisesti, ja myös uutuusteokset ottivat tilaisuuden luonteen huomioon, mitään kansallisen pönötyksen tuntua ei ollut.

Päivän huipennukseksi muodostui Lindbergin Tempus fugit. Otsikko tarkoittaa pakenevaa aikaa, ja mestari katsoo teoksessa sekä taakse että eteenpäin. Tuotannon tunteva voi pongata elementtejä Lindbergin ja RSO:n aiemmasta yhteistyöstä, ja säveltäjä on käyttänyt vanhoja tietokoneita sävelmateriaalin analysoinnissa.

Ajan kerrostumien sekä tuttujen ja uusien asioiden yhtäaikainen olemassaolo vei kuitenkin niin vangitsevaan ja moneen suuntaan katsovaan tilaan, että mistään nostalgiatripistä ei ollut tietoakaan. Kyse oli siitä ”ajan pallonmuotoisuudesta”, josta puhuttiin myös teoksen ennakkoesittelyssä viime Rondossa.

Lindberg on käyttänyt sävellystyöhön normaalia enemmän aikaa, koska hän halusi luoda itselleen materiaalia aiempaa funktionaalisempien harmonioiden etsimiseen. Tässä hän onkin onnistunut, sillä musiikki soi rikkaammin ja myös hitaammissa tempoissa syvemmin ja tilamaisemmin kuin ennen.

Joskus tuli mieleen, että miten Lindberg voikaan tehdä näin romanttisen kauniisti soivaa musiikkia – joka kylläkin seuraavassa hetkessä taas kimpoaa muihin avaruuksiin. Silti kyse ei ole siitä, että hän säveltäisi perinteisemmin ja tonaalisemmin vaan juuri soinnunkäytön orgaanisuudesta, joka mahdollistaa sitkeämmät harmoniset prosessit.

Hänen musiikilleen on usein ollut ominaista nopeasti vipeltävän pintakerroksen ja hitaammin liikkuvan pohjan välinen jännite, mutta nyt tämä polariteetti on hitsautunut enemmän yhteen, vaikka noita elementtejä – virtuoosinen koskenlasku ja jylhät kalliot – onkin mukana.

Halusipa tai ei, mieleen tuli usein Sibelius, erityisesti seitsemäs sinfonia, jonka alun nousevan asteikkokuvion kaltainen aihe on myös Tenpus fugitin yhtenä perustana – samoin kuin tapa kasvattaa aiheista metamorfooseja niin, että geneettinen pohja säilyy.

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi