Arvio: Tunteikkaat puhaltimet lämmittivät sydämen

Kamarimusiikkikonsertin keskiössä oli Francis Poulencin musiikki.

Tapiola Sinfonietta juhli perjantaina kolmekymppisiään suomalaisen musiikin voimin, mutta parin päivän kuluttua Sellosalissa, orkesterin kamarimusiikkisarjan konsertissa lennähdettiin Ranskaan. Oboisti Anni Haapaniemi oli ottanut mukaansa fagotisti Jaakko Luoman ja pianisti Irina Zahharenkovan ja suunnitellut ranskalaisella puhallinmusiikilla ilakoivan ohjelman.

Puupuhaltimet olivat näyttävässä roolissa etenkin 1900-luvun alun ranskalaisessa musiikissa. Kaksoisruokolehdykkäsoittimien persoonallinen sointi, niiden nenäkkyyden ja haikean laulavuuden omaperäinen yhdistelmä istui täydellisesti Les six -säveltäjien uusklassistiseen, jazzilla flirttailevaan avantgardeen, mutta myös Camille Saint-Saëns sävelsi sonaatteja useille puhaltimille. Nyt kuultiin fagottisonaatti, jonka eleganttiin klassisromanttisuuteen Jaakko Luoma ja Irina Zahharenkova suhtautuivat kauniin ilmavasti.

Kun Zahharenkova myös tarjoili soolonumerona Jean-Philippe Rameaun a-molli-sarjan, oli helppo aistia jatkumontunne: kuinka ranskalaisessa musiikissa, toisella tapaa kuin millään muulla kulttuurialueella, on barokista 1900-luvulle saakka vaikuttanut jonkinlainen yhtenäinen väriherkkyys ja klassillinen, aistikas läpikuultavuus.

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

Auli Särkiö-Pitkänen

Sellosali 11.3. klo 15
Tapiola Sinfoniettan Hetkiä-kamarimusiikkisarja: À la France
Anni Haapaniemi, oboe
Jaakko Luoma, fagotti
Irina Zahharenkova, piano

Poulenc, Rameau, Previn, Saint-Saëns