Arvio: RSO:n kalmaiset sävelet soivat koronan tyhjentämässä salissa

Realistinen kriitikon kuvakulma eiliseen konserttiin. © Santeri Kaipiainen (kuva), Yleisradio (lähetys)

Arvio: Radion sinfoniaorkesteri, Jukka-Pekka Saraste, kapellimestari, Elena Pankratova, sopraano, Mikhail Petrenko, basso. Šostakovitš, Tšaikovski. Musiikkitalo 13.3.2020.

 

Sattuvampaa päivää tuskin olisi voinut tulla viimeisimmälle Radion sinfoniaorkesterin konsertille kuin perjantai 13. päivä. Juuri edellisenä iltapäivänä olivat alkaneet aiempaa järeämmät viranomaistoimenpiteet koronaviruspandemian hidastamiseksi, ja niihin kuuluivat myös heti voimaan astuneet säädökset yli 500 hengen yleisötapahtumien perumiseksi. Radion sinfoniaorkesterin tehtävä on kuitenkin valtakunnallinen, ja niinpä illan ohjelma taltioitiin radio- ja televisiolähetyksenä, Musiikkitalon penkkien jäädessä tyhjiksi.

Koska RSO:n kaudet suunnitellaan hyvissä ajoin etukäteen, oli ohjelman istuvuus vallitsevaan maailmanaikaan sattumaa, vaikkakin pahaenteistä sellaista. Dmitri Šostakovitšin neljästoista sinfonia muistuttaa muodoltaan pikemminkin laulusarjaa, jossa useammalta runoilijoilta kootut tekstit käsittelevät kaikki kuolemaa tavalla tai toisella, ja Pjotr Tšaikovskin kuudes sinfonia, lisänimeltään Pateettinen, sai kantaesityksensä vain yhdeksän päivää ennen säveltäjänsä kuolemaa. Kun tällaisen ohjelman esittää tilanteessa, jossa maailmalla jyllää potentiaalisesti tuhoisin virus sitten espanjantaudin*, on yleisö ja orkesteri voimakkaasti läsnä elämän rajallisuuden äärellä.

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi