Arvio: Rajut tarinat jäivät pintakerroksiin

Jalosointinen dramaattinen sopraano Violeta Urmana lauloi oopperaa RSO:n kanssa myös keväällä 2016.

Radion sinfoniaorkesteri omaksui syksyn avauksessaan tarinankertojan roolin. Käyttöön otettiin baletti- ja oopperamusiikin voimavarat, kun Hannu Lintu yhdisti Prokofjevin Romeo ja Julia -baletin terrorin keskellä pyristelevän ensirakkauden ja Bartókin Herttua Siniparran linna -pienoisoopperan psykotrillerimäisen kauhusadun. Oopperaorkesteriksi muuntautumisesta on tullut RSO:lle nyt vahva suuntaus: vuosi sitten kausi alkoi Valkyyrian ensimmäisellä näytöksellä, Prinsessa Cecilia soi Juhlaviikoilla, ja tammikuun Beethoven-festivaalilla esitetään Fidelio konserttiversiona.

Lintu oli ilmeisen syvästi inspiroitunut ohjelmakombinaatiosta ja pyrki isosti luotaamaan rajuja tunteita ja alitajunnan syvyyttä. Orkesteri ei kuitenkaan tuntunut pääsevän oikeaan tunnelmaan. Soitannollisesti RSO teki vahvan suorituksen: onnistumisia oli kaikissa soitinryhmissä, yleissointi oli hehkuvan kirkas, ja monin hetkin orkesterin parhaat puolet tulivat säväyttävästi esiin. Tunnepuoli ei ollut samalla lailla läsnä. Herttua Siniparran linnan kohdalla osasyynä saattoi toki olla se, ettei yksinäytöksinen ooppera ole sinfoniaorkesterien perusohjelmistoa, toisin kuin äärimmäisen paljon soitettu Romeo ja Julia.

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

Auli Särkiö-Pitkänen

Musiikkitalo 6.9. klo 19
Radion sinfoniaorkesteri, joht. Hannu Lintu
Violeta Urmana, sopraano
Mikhail Petrenko, basso
Prokofjev, Bartók

Istumapaikka: R-katsomo permannon etuosassa

Konsertti esitetään Yle Teemalla kahdessa osassa 10.9. ja 17.9, uusinnat Yle TV1:ssä 17.9 ja 23.9.