Arvio: Puhelinooppera tuli konserttiin arkisena

Saksalaissopraano Juliane Banse ei onnistunut realisoimaan äänellistä potentiaaliaan Poulencin Ihmisen ääni -monologissa. Kuva: Elsa Okazaki

Uusi teknologia on aina löytänyt tiensä taiteeseen. Nykyään sometodellisuus kääntyy taiteen aiheeksi ja materiaaliksi, kun taas aikoinaan puhelin tarjosi uudenlaisen tavan ajatella inhimillistä kanssakäymistä. Jean Cocteaun vuonna 1928 valmistunut näytelmä La Voix humaine, Ihmisen ääni, on hyvin ajankohtainen pureutuessaan erääseen ihmiskohtaloon reaaliaikaisen puhelinkeskustelun avulla. Francis Poulencin oopperaversiossa (1959) musiikki tuo mukaan entistä traagisemman tason. Tekniset ja henkiset yhteysongelmat, kulissin alle jäävä hätä ja loputon yksinäisyys eivät ole kadonneet mihinkään pikaviestimien aikakaudella, päinvastoin.

Helsingin kaupunginorkesteri toi mielenkiintoisesti Poulencin Ihmisen äänen tämän viikon konserttinsa päätösteokseksi. Joustavaa monologioopperaa voi esittää sekä orkesteri- että pianoversiona ja se on helppo näyttämöllistää, mikä on tehnyt siitä suositun. Siksi oli hämmentävää, että HKO:n konserttiversio oli toteutukseltaan kovin ylimalkainen. Tekstitys oli onneksi kunnossa, mutta saksalaissopraano Juliane Banse ei tuntunut tietävän, oliko kyseessä puhdas konserttiversio vai dramatisointi.

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

Auli Särkiö

Musiikkitalo 31.3. klo 19
Helsingin kaupunginorkesteri, joht. Pablo González
Juliane Banse, sopraano
Debussy, Schönberg, Poulenc

Istumapaikka: N-katsomo permannon keskiosassa