Arvio: Pirunsarvia ja taivasnäkyjä

Nemanja Radulovicin soitossa on sekä kuunneltavaa että katseltavaa.

Radion sinfoniaorkesterin ja Helsingin kaupunginorkesterin peräkkäiset konsertit esittelivät vastakohtaista antia, aistillis-demonista ja taivaallista. Kummassakin tyylissä olisi voitu mennä vielä pidemmälle, vaikka laadukasta musisointia kuultiinkin.

HKO:n kausikorttiyleisö saattoi vähän hätkähtää, kun serbialainen viulisti Nemanja Radulovic asteli lavalle: ollaanko rock-areenalla? Viulistin heavy metal -tyylinen kampaus ja parta, tiukat nahkahousut ja korkeavartiset saappaat ovat kieltämättä outo ilmestys klassisella lavalla. Mutta kun Radulovic alkoi soittaa Chaussonin Poèmea, ulkoinen kuva kääntyi hauskasti: kuultiin hiljaisesti unelmoivaa ja sisäistynyttä soittoa.

Sittemmin Radulovic ja kapellimestari Ludovic Morlot alleviivasivat teoksen aistillista hekumaa, jossa katsotaan taaksepäin Wagneriin mutta myös eteenpäin impressionisteihin. Viulisti liikkui lavalla vapaasti ja ryyditti ilmaisuaan kehonkielellä. Kun ulkoiseen olemukseen tottui, visuaalis-auditiivinen vaikutelma oli tehokas.

Vastaavista rock-tyylisistä imagotempauksista mieleen tulee lähinnä Nigel Kennedy, joka 80-luvulla tuli tunnetuksi punk-viulistina. En silti usko, että niin hän kuin Radulovickaan haluavat pukeutumisellaan kerätä pelkästään huomiota, ja varsinaiseen vallankumoukseen nämä konstit ovat liian köykäiset. Tiukan klassisen esiintymiskoodin rikkominen antaa kuitenkin henkistä liikkumatilaa ja sallii shown sanan myönteisessä mielessä.

Sitä oli tarjolla Ravelin Tziganessa, jossa Radulovic sai paljastaa demonisen puolen itsestään. Villiksi riehaantuva mustalaistanssi oli myös fyysisenä suorituksena näyttävää ja värikästä. Tällaisia  esityksiä pitäisi tarjota nuorelle kuulijakunnalle, jonka mielikuvissa klassinen musiikki on tylsän juhlavaa.

Samaa voi sanoa ranskalaisen nykysäveltäjän Yahh Robinin teoksesta Ashes, joka yhdistää grunde-rockin rosoisuutta ligetiläiseen kenttätekniikkaan ja säveltäjän IRCAM-oppeihin.

Teos hahmottuu alun räjähdyksiä ja romuraudan kalinaa seuraavana pitkänä rappiotilana, jossa musiikki vaappu orkesterin 78 instrumentin soittaessa kukin omaa linjaansa. Mieleen tuli kuva ydinpommin räjähdyksen jälkeisestä autiosta maisemasta.

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi