Arvio: Kuningasbasson kalliokerrostumissa hehkuvat yhä timantit

Matti Salminen oli lähikuvassa Tapiola Sinfoniettan konsertissa. Kuva: Heikki Tuuli

Matti Salmista on syytä tulla kuuntelemaan kun vielä voi. Yli 70-vuotiaana Salminen jaksaa edelleen painaa, mutta koskaan ei tiedä milloin upea ura tulee lopulliseen päätökseensä. Nyt loppu tuntui häämöttävän kaukana. Täysi katsomo sai nauttia bassotaiteesta Tapiola Sinfoniettan konsertissa, joka oli rakennettu kehystämään Salmisen unohtumatonta hahmoa.

Mozartin kahta konserttiaariaa pohjusti vauhdikas balettimusiikkikokonaisuus Idomeneo-oopperasta. Tämä oli oiva valinta, sillä etenkin baletin käynnistävä verevä chaconne on Mozartia loistokkaimmillaan. Tapiola Sinfonietta esitteli Ville Matvejeffin innostamana parasta wieniläisklassistista osaamistaan: sen soitto lensi eteenpäin kuin sähköistettynä. Matvejeff piti musiikin vastustamattoman kimmoisassa liikkeessä ja nautiskeli tanssillisella keveydellä. Ilmavuuden vastapainoksi hän yllytti orkesterista esiin räväköitä puraisuja.

Leppoisassa aariassa Per questa bella mano KV612 oli erikoisuutena Panu Pärssisen kuherteleva kontrabassosoolo, joka riensi basson rakkaudentunnustuksen rinnalla. Aarian tunnelma ei tahtonut asettua, ja paljon vaikuttavampi elämys olikin Salmisen tulkinta konserttiaariasta Mentre ti lascio, o figlia KV513, jossa myyttinen kuningas jättää jäähyväisiä tyttärelleen. Surumielinen isällisyys kutsui esiin basson kauneimpia sävyjä. Kun taipuisuus ja kestävyys eivät luonnollisestikaan enää ole entisellään, Salminen keskittyy äänensä syvän keskuksen vaalimiseen, varjelee sisällään kytevää energiaa ja antaa sen leimahdella ekspressiivisesti ulospäin. Ääni vieri esiin kalliomaisen täyteläisinä lohkareina, ja jokaiseen hienovaraisesti väritettyyn fraasiin oli kerrostunut erilaisia kivilajeja. Oli jyrisevä voimakin tallella. Kivimassojen puristuksessa muovautuneet jalokivet hohtivat äänen ytimessä.

Väliajan jälkeen päästiin yhä syvemmälle Salmisen äänenvärin aarteisiin, kun hän lauloi kuningas Marken karvaan monologin Wagnerin Tristan ja Isolde -oopperasta. Vaikka Salminen ei Wagner-ääneksi olekaan halunnut lokeroitua, hänen Wagner-otteensa on vertaansa vailla. Petetyn Marken vilpitön tuska ja elämän tyhjiin raukenemisen kokemus hahmottuivat esiin kristallinkirkkaasti punnittuina ja aseistariisuvan totaalisina. Puhuvuus ja sisäänpäinkääntynyt minimalistisuus saivat musiikin tuntumaan äärimmäisen modernilta. Tapiola Sinfonietta muodosti Asko Heiskasen bassoklarinettisoolojen siivittämänä eräänlaisen siron pienoismallin Wagnerin maailmasta. Monologi on täysipainoinen Tristanin viipale, poikkileikkaus, jossa koko aiheisto on läsnä.

Wagner samastui kahtiajakautuneesti sekä oopperoidensa yli-ihmismäisiin tenorisankareihin että vanheneviin miehiin – Wotan, Hans Sachs, Marke – jotka hyväksyvät kohtalonsa ja päästävät irti. Konsertin teosvalinnoissa oli koskettavaa luopumisen tematiikkaa. Marken epätoivo ei kuitenkaan jäänyt viimeiseksi sanaksi, vaan Matvejeff ja orkesteri peittelivät lopuksi yleisön Wagnerin Siegfried-idyllin seesteisyydellä. Tunkkaisen alun jälkeen ote kirkastui, ja Matvejeff johti kappaleen pienelle orkesterille sopivalla tavalla eriteltyä raikkautta ja artikulaatiota korostaen.

Kun Siegfried-idylli soitettiin vailla taukoa kiinni Marken monologiin, tuli vaikutelma, että sen lempeys periwagneriaanisessa hengessä lunasti yksinäisen kuninkaan. Wagner-nautinto täydentyi, kun encorena tarjottiin Dalandin suosikkiaaria Lentävästä hollantilaisesta. Salmisen ääni alkoi nyt kaartua yhä anteliaampana, kuin hän olisi vasta päässyt vauhtiin.

Auli Särkiö-Pitkänen

Tapiolasali 17.5. klo 19
Tapiola Sinfonietta, joht. Ville Matvejeff
Matti Salminen, basso

Mozart, Wagner