Arvio: Historiallinen avantgarde valaisi konepajan

Kallion Nykymusiikkipäivät valtaavat tänä vuonna Konepajan Brunon. Hanna Kinnunen ja Juho Laitinen Horatiu Radulescun rituaalinomaisen musiikin kimpussa. Kuva: Jorma Airola

Luigi Nono halusi musiikillaan ottaa kantaa. La fabbrica illuminata (Valaistu tehdas, 1964) joutui aikoinaan sensuurin hampaisiin kuvatessaan tehdastyöläisten todellisuutta genovalaiselta terästehtaalta kerätyn äänimateriaalin ja sopraanosolistin runollisen tekstin välityksellä. Kallion Nykymusiikkipäivät ovat tänä vuonna siirtyneet Vapaan Taiteen Tilasta Konepajan Brunoon, eikä Nonon tehdasmusiikille olisi voinut löytyä Helsingistä osuvampaa esityspaikkaa. Nelikanavainen ääninauha ja Meeri Pulakan upeasti esittämä lauluosuus saivat jännittävästi valaistun hallin soimaan kauttaaltaan ja ikään kuin herättivät vanhan rakennuksen sielun seinien uumenista.

Nono painotti, ettei hänen teoksensa ole tehdasromantiikkaa, ei toisaalta naturalismiakaan. Konkreettinen musiikki, äänisynteesi sekä inhimilliset ja ei-inhimilliset äänet sulautuvat väkeväksi kokonaisuudeksi. Juuri tällaisia teoksia Juho Laitisen historialliseen avantgardeen erikoistuneen festivaalin odottaakin tuovan kuultaville. Vapaan Taiteen Tilan intiimin bunkkerin vaihtuessa valtavaan ja rouheudessaan näyttävään VR:n entiseen konepajahalliin nyt yhdeksättä kertaa järjestettävä tapahtuma sai vaikuttavat puitteet.

Lauantai-illan konsertissa on luvassa kokeellisuuden kovaa ydintä, ja päätösiltana sunnuntaina koukataan niinkin historialliseen avantgardeen kuin Hildegard Bingeniläiseen asti. Avauskonsertin yhdeksi motoksi nousi, että erilaiset lähestymistavat ja metodit eivät ole itsetarkoitus vaan keino vapauttaa musiikillista ajattelua. Ohjelma oli edustava näyte Laitisen ja UMUU-kollektiivin viimeaikaisesta pyrkimyksestä tarkastella menneiden vuosikymmenien kokeilevaa musiikkia yhä syvällisemmin. Showcasemaisuudessaan kokonaisuus muistutti lautasellista maistiaisia, jotka toimivat alkupaloina viikonlopun konserteille – näillä eväillä nälkä ei vielä lähtenyt. Kokoonpanot olivat pieniä, ja suurin osa musiikista oli laajempien teoskokonaisuuksien lyhyitä osia, joiden painoarvo oli pikemminkin niiden konseptissa kuin soivassa lopputuloksessa: tärkeintä oli, että ne ylipäätään olivat olemassa ja saaneet paikkansa täällä juuri nyt.

Laitinen oli joka tapauksessa sommitellut teokset taidokkaasti jatkumoksi, jossa niiden välille syntyi erilaisia sidoksia.

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

Auli Särkiö-Pitkänen

IX Kallion Nykymusiikkipäivät Konepajan Brunossa 19.–21.1.
http://www.tulkinnanvaraista.fi/knmd/