Vaistonvarainen vuoristorata

Sauli Zinovjev: Sospirando 2 ”Folio”. Harri Kuusijärvi, harmonikka ja elektroniikka, Markus Hohti, sello ja elektroniikka. SZ Publishing SZB001

Sauli Zinovjev (s. 1988) on saanut huomiota ennen kaikkea orkesterisäveltäjänä, joten kiinnostavaa onkin, että ensimmäinen Zinovjev-levytys sukeltaa hänen elektroakustiseen kamarimusiikkiinsa. Zinovjevin itse julkaisema Sospirando 2: Folio voisi soivan tyylinsä puolesta olla myös muuta kuin klassisen instituution juurta: se liikkuu sillä tietyllä pinnalla, jossa taiteelliset kokeilut alkavat lähetä toisiaan lähtötyylistä riippumatta. 16-minuuttinen EP-formaatti, jota kamarimusiikissa ei näe juuri koskaan, korostaa tätä genrefluiditeettia, samoin monipuolisuudestaan tunnetun harmonikansoittaja Harri Kuusijärven ja nykymusiikkiin profiloituneen sellisti Markus Hohdin läsnäolo. Molemmat vastaavat myös soittimiensa elektronisista laajennuksista.

Folio on jaettu kuuteen ”tekstuuriin”, joista ensimmäinen, Textures I, on kuin ahdistunutta ja hälyyn kallellaan olevaa minimalismia: soitinten ropina laajenee hiljalleen äänenkorkeuksiksi aaltoilevalla, maanisella paahdolla. Stereoäänityksen ulottuvuutta on käytetty miksauksessa mainiosti hyödyksi. Toinen osa on paksu, voimistuva drooni, jossa sahaava sello lähestyy uhkaavan varmasti kuin juna. Textures III–IV lisää kuumotustasoja sellon säröefektillä ja haitarin kuhisevaa ötökkälaumaa muistuttavalla levottomuudella.

Zinovjev kuvailee teoksen vievän kuulijaa ”pysähtyneistä tiloista urbaaniin oopiuminhuuruiseen sykkeeseen”, ja vaikkei minulla ole opiaateista kokemusta, on tietty vainoharhainen hallusinatorisuus tunnelmassa voimakkaasti läsnä. Teos fragmentoituu loppua kohti ropinan tehdessä paluun, saaden nyt vieraakseen sellolta niin jumittavaa riffittelyä kuin raisua kirskunaa. Villi matka onnistuu iskemään kuulijaa hyvin alkukantaisiin reseptoreihin ja reilu vartti vilahtaa ohi hujauksessa. Sointi on täsmällistä ja vangitsevan tarkaksi hiottua.

Santeri Kaipiainen