Krummhorn soi renessanssin elämänhalua

Krummhorn: Tansseja, liedejä, chansoneja, madrigaaleja. Tielman Susato, Petrus Alamire, Heinrich Isaac, Moritz von Hesen, Ludwig Senfl, Pierre de Manchicourt, Thomas Stolzer, Josquin Desprez, Adrian Willaert, Giorgio Mainerio, Francesco Corteccia, Lodovico Viadana, Johann Hermann Schein, Michael Praetorius, Anonymus. Syntagma Amici. Ricercar RIC 146.

Törisevä-ääninen krumhorn oli renessanssin puhallin, joka ilmaantui aikakirjoihin 1400-luvun lopulla poistuakseen niistä jo 1600-luvun alkupuolella. Uudelleen sen ääni alkoi kaikua vasta 1960-luvulla, jolloin esimerkiksi Sonores Antiqui -yhtye ryhtyi Suomessa esittämään renessanssimusiikkia. Koukkupäinen krumhorn oli ennen muuta yhtyesoitin ja siihen tarkoitukseen löytyi kokovaihtoehtoja sopraanokrumhornista kontrabassokaliiperiin – josta lähtee myös kaikkein mieleenpainuvimmat äänet. Consort-instrumenttina krumhornia käsittelee myös kuusihenkinen Syntagma Amici avustajineen, joka on vuonna 2007 äänitetylle levylleen koonnut tuhdin otoksen renessanssin tansseja ja suosittuja lauluja soitinsovituksina, välillä myös laulettuna.

Kathelijne van Laethemin ja Dirk Snellingsin ei kovin koulitut lauluäänet kertovat, että tämä musiikki soi useimmiten vapaissa illanvietoissa, kapakassa tai ulkona. Ne edustivat aikansa sävelradiota vähän samaan tapaan kuin 1700-luvun puhallinviihde. Krumhornilla oli rajoituksensa, sen soinnissa ei ole liialti sävyjä, eikä juuri dynamiikkaa, mikä antaa musiikille ronskisti tööttävän ilmeen. Mutta sen saundi ruumiillistaa väärentämättömästi renessanssin elämänhalua, jota Syntagma Amici demonstroi iloisilla esityksillään.

Kolmenkymmenen kappaleen kimaran runkona ovat alankomaalaiset ja saksalaiset säveltäjät Tielman Susatosta Johann Hermann Scheiniin, jonka Padouana on viimeisiä krumhornille sävellettyjä teoksia. Kaikkea ei kannata nauttia kerralla, mutta trikoot voi vetää heti jalkaan.

Antti Häyrynen